Repoveden kansallispuistosta!

REPOVEDEN KANSALLISPUISTOSSA 19.09 – 21.09. 2003

Perjantai 19.09.2003

Pimeää, pimeämpää, tosi pimeetä…

Lähtö kotikonnuilta Turusta tapahtui hieman yli kello kolmen päivällä. Pilvinen taivas, sateenuhka ja ”kiire” pelipaikalle. Kehä III:sta kiertäen kohti Kouvolaa ja Vuohijärveä ja sieltä Repoveden kansallispuistoon meni yllättävän mutkattomasti lukuunottamatta tietöitä mitkä pidensivät matka-aikaa luultavasti ainakin puolella tunnilla. Hankkikaa uusin tietyökartta kun olette lähdössä matkalle, siitä selviää pahimmat tietyöt ja ruuhka-alueet. Perillä Lapinsalmen parkkialueella olimme noin kello puoli yhdeksältä illalla.

Vaatteiden vaihtoa, jorinaa, iloista ilmettä. Hieman haittasi se että parkkipaikalla oli puolenkymmentä muutakin autoa sekä muutama asunto-auto.-Eli alueella oli luultavasti porukkaa…
Kengät tiukasti kiinni, taskulamppu käteen, viimeiset säädöt rinkkaan ja eikun menoksi. Hulppeat 25m autolta oli portti itse poluille. Jäimme kaverin kanssa nauttimaan oluet portille ja virittelimme itseämme syyspimeässä tunnelmaan. Itselläni oli taskulamppu, ei otsalamppua, kaverilla ei kumpaakaan. Muovikassiin jäi vielä toiset oluet mitkä nauttisimme kun pääsisimme Lapinsalmen nuotioille. Jokin muovitettu ilmoitus näytti olevan siellä lähtöpaikalle, enempiä sitä lukematta suuntasimme matkamme kohti Riippusiltaa, yöllä, pimeässä…

Lapinsalmen riippusilta oli kokemus sinänsä, ylitys pimeässä, tietämättä kuinka korkea ja kuinka pitkä se on. Osaamatta kuvitella ympärillä olevaa maisemaa. Ja eikun portaat alas ja nokka kohti hienolta taskulampun valossa näyttävään grillikatokseen. Paikalla yksi teltta josta kuului iloista ruotsinkielistä soperrusta. Hieman tulomme jälkeen sieltä loppui puheensorina ja valotkin teltassa sammuivat.

Paikalta yön pimeyden seassa etsimään polttopuita…oliko niitä, toivottavasti ettei menisi eka yö plörinäksi. Löytyi saha, löytyi männynpätkät, ei kirvestä eikä kunnon halkomeininkiä, -harmitti hieman. Varovainen puiden sahaus jotta tuo yksi toinen teltallinen saisi rauhassa nukkua. puut grillikatokseen ja marinolilla tulta perään. pienen savuttamisen jälkeen saimme kunnon nuotion itsellemme.

Makkaraa ja ne toiset oluet….aaaah. Oli kello kymmenen illalla. Täysin pimeää, täysin hiljaista kunnes suht läheltä kuulostavan ohimenevän junan äänet pettivät meidät ja fiilis hieman putoili. Toista makkaraa kehiin teleskooppimakkaratikun päähän ja trangiassa kuumennetun veden sekaan muutama pala sokeria ja hieman terävää joukkoon. Illan sateenuhka oli väistynyt puolipilviseen ja taivaalta saattoi nähdä tähtiä sekä kuun. Keskiyön lähetessä kiipeilimme ylös riippusillalle makoilemaan ja katselemaan tähtiä. Tähdenlento kruunasi riippusillalla makoilun. Fiilis oli tosi ylhäällä (melkeinpä kirjaimellisesti), rauha ja luonto tuntuivat luissa ja ytimissä. Tätä oltiin tultu hakemaan. Teltta pystyyn niin hyvin kun saimme sen pimeässä ja pienessä sievässä, nukkumaanmeno, lights out!
( Koska oli yö, ei tullut kuvattua muuta kuin ylläoleva pakollinen ”turistikuva”. )

Lauantai 20.09.2003

Natinaa, vilskettä ja vipinää…

Heräiltiin jo aamuseitsemältä, ylös ei kuitenkaan vielä noustu. Ruotsinkieliset tekivät jo aamutoimiaan ja lähtöä. Uni maistui siis meille vielä. Sitten alkoi painajainen…

Kello oli jotain 8 – 9 aamulla kun alkoin riippusillan natina, jatkuva natina. Silmät kiinni mutta hereillä siinä sitten kuunneltiin lähestyviä ihmisten ääniä ja riippusillan valitusta. Olimme pistäneet telttamme ylös rinteeseen, ylimpään mahdolliseen paikkaa muttei kuitenkaan kallion päälle, lähelle portaita mitkä veivät alas taukopaikalle. Sitä pitkin alas alkoi valua yksi toisensa jälkeen ryhmä ihmisiä, vanhoja, nuoria, naisia, miehiä ja mukuloita. Kommentteja kuten ”enpä olisi tuosta teltasta halunnut tänä aamuna herätä” tai että ”nuoriso valittaa niistä puomista mitä tänne on pystytetty…” ei voinut olla kuulematta.

Suunniteltu aamupesu järvessä jäi tällä kertaa tekemättä, olisi muuten tullut syyte epäsiveellisestä käytöksestä julkisella paikalla tai vastaavaa. Silmät turvonneina, hiukset pystyssä järven rantaan läiskimään vettä turpaan ja kastelemaan hiuksia jotta edes hieman muistuttaisi näitä urbaaneja ihmisiä jotka paikan jo melkein täyttivät, peittivät maisemat. Grillikatokseen jätetyt trangia, pullapussi ja sokerit oli sentään vielä tallella….hetkinen, sokereita ei näkynyt enää. Se niistä sitten.

Kahvia keitellessä paikalle oli saapunut 3 linja-autollista reippailijoita(sen määrän kertoi eräs heistä kun kysyimme). Pöytiä jo koristeltiin ja joku piti jotain puhettakin… Ihmettelyä ja suuräänistä jorinaa joka puolella. EI TÄMÄN TÄLLAISTA PITÄNYT OLLA ajattelin. Oppaat sytyttelivät nuotioita ja me siinä sitten kaverin kanssa istuttiin hölmönnäköisinä näiden ihmisten seassa ja juotiin aamukahvia ja yritettiin selvitä kulttuurishokista minkä olimme juuri kokeneet…vai muuttuisiko tämä vielä pahemmaksi?

TÖÖT TÖÖÖÖÖÖÖT-ääni rikkoi melkein kalvot korvista ja paikalle saapui vesibussi. Siinä meni viimeisetkin mahdollisuudet nähdä tai kuulla edes jokin alueen linnuista, ainakin tällä paikalla. Nyt riitti, perkele kamppeet kasaan nopeasti ja kauas täältä ja äkkiä. Kaverin kanssa pikavauhtia teltta kasaan, kamppeet kuntoon ja poooiiiissss….

Patikointi kohti toista yöpymispaikkaa, Olhavanvuorta alkoi. Hyvin yksinkertaisen karttamme mukaan laskimme sinne matkaa olevan noin 7-8km Lapinsalmelta. Katajanjärven länsipuolta polkuja pitkin eteenpäin. Eipä mennyt kuin hetki kun saavuimme upealle Repoveden rannalle missä todella jylhät kalliot peitti lähes kaiken taivaan yltämme. Todella upeaa ajattelin mielessäni. Nousu portaita oli hieman raskasta mutta palkitsevaa. Ylhäältä oli hienot maisemat. Hirveä ryysis myös näillä portailla. Kello oli jotain puolenpäivän paikkeilla. Kuvia yritin ottaa ja muutaman sitten vain otin vaikka paikkaan olisi voinut hyvin tuhlata parikin rullaa, ajalla ja ajatuksella! Paikan nimeä en pahus muista mutta se oli jotain Kuutin…jotain:)

Nautimme sekä maisemista että sikarit ja jatkoimme matkaa. Seuraava mainitsemisen arvoinen paikka olisi Kuutinkanava. Kuutinkanava, joka rakennettiin aikanaan oikaisemaan tukkien matkaa Tervajärveltä suoraan Repoveteen.

Matkalla sinne pysähdyimme erään kallion rannalle tietämättä sitä asiaa että hyvin lähellä se jo olisikin taukopaikkoineen nuotioineen. Meinattiin myös pöperöt jo tehdä mutta keksien ja mehun avulla pärjäsimme hyvin emmekä vielä viitsineet trangian kanssa pelehtiä. Siinä kalliolla istuessa tuulensuojassa maatessa hieman nukuttikin. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja elämä tuntui kevyeltä ja stressittömältä, voi kun se aina olisi näin. Välillä rauhan rikkoi Repoveden toisella rannalla käyskentelevien ”turistien” järjetön äänekäs tarpominen ja sähellys…voi noita kenellä on aikataulut ja stressi -ajattelin.

Pidimme taukoa tunnin verran auringossa vain maaten ja rauhoittuen, mitä nyt itse kamerani kanssa sähelsin ja zoomailin ties mitä. Alla muutama otos:)

Jatkoimme matkaa ja muutaman mutkan takaata paljastuikin jo sekä Kuutinkanavan taukopaikat, itse kanava ja muut sinne kuuluvat härdellit. Olimme tulleet puoliväliin päivän matkasta. Silmäiltyämme äkisti paikat jatkoimme suoraa yli ohi ja pois kanavalta mikä oli suht elävä kaikista taukoa pitävistä päiväretkiläisistä ja muista luonnonystävistä. Patikointi jatkui Kuutinlahden rantoja pitkin kohti Mustalamminvuorta, Mustalampea ja matkamme päämäärää, Olhavanvuorta.

Vaikeakulkuisen alkupätkän jälkeen matka Kuutinkanavalta kohti Olhavanvuorta oli lastenleikkiä. Ohitimme näköalatornin mikä on Mustalammella ajatuksena käydä kiipeämässä sinne sitten paluumatkalla, sunnuntaina. Karttamme taas pettäessä menimme puolivahingossa yksityisalueiden läpi ja pöllähdimme Olhavanvuoren parkkialueelle(mikä ei ole kaiketi enää käytössä). Kello kävi kuutta. Ajattelin että jeees, vielä yksi nousu ja saisin rinkan selästä ja vain nauttia. Nousu olikin sitten sen verran raskas että oksat pois ja kuntoilemaan jokainen joka ei peruskunnostaan huolehdi. Kameralaukku, rinkka ja raskas nousu veivät ainakin tästä jätkästä mehut. Mutta kyllä kannatti, vieläkin mahtavammat maisemat, näkyi järviä ja metsää silmän kantamattomiin, aurinko paistoi laskeutuessaan yöpuulle. -Mutta mitä mitä, eihän täällä ole missään taukopaikkaa eikä nuotiopaikkaa, vaikka ehtisin jo kehua että nyt tuoksuu jo nuotio, ei enää kauan ja ollaan perillä. Nämä kun olivatkin alhaalla, Olhavanlammen rannalla, tietysti, näin jälkeenpäin ajatellen:)

Kuvia ylhäältä en ottanut, ei tullut juuri silloin mieleen kun vain ihasteltiin hetken maisemia ja sitten laskeuduttiin alas ja teltan paikan hakuun. Ei me sitten kiivetty enää ylös, ei.

Alhaalla taukopaikan läheisyydessä yksi hakkasi kirveellä puita, toinen teki jotain teltassaan ja yksi retkue pystytti telttaa. Joku kiipeili pienen soutumatkan päässä kalliota ylös ja huuteli jotain että ”kiipeän” tai jotain…
Se sitten siitäkin, ei päästy rauhoittumaan eikä nauttimaan siitä mitä olimme matkalta eniten halunneet, hiljaisuudesta ja siitä tunteesta että tosissaan olimme luonnon vieraana luonnon helmassa.

Pystytimme teltan ainoaan paikkaan mistä oli inhimillinen etäisyys toisiin telttoihin. Märkä t-paita ja sukat kuivumaan, kuvat vaatteet päälle, teltta yötä varten valmiiksi ja ruokaa tekemään, Kanapataa mihin vielä lisänä kanan filesuikaleita currykastikkeessa. Ruisleipää ja palvikinkkua…nam! Nuotiolla oleskeli yksinäinen vaeltelija joka tuntui tuntevan koko Repoveden kuin omat taskunsa. Kirves pysyi kädessä ja halkoa tuli samalla kun tuo erämies piti tulesta huolen ja heitti lauseen jos toisenkin väliin. Trangiassa kypseni ruoka.

Jälkiruokana illan jo tummuessa yöksi nautimme taas muutama kupin vettä, jonka maustoimme sokerilla ja ”terävällä”. Heitimme huulta muun nuotiolla istuvan porukan kanssa ja tuijotimme tulta. Joku kiipeilijäpariskunta kävi kiukkusen oloisena äkisti keittämässä vettä ja poistuikin telttaansa saatuaan vedet keitettyä, stressiäkö???

Illan sinisenä hetkenä onnistuin kaappaamaan yhden auringonlaskukuvan itse lammesta. Sitten tulikin pimeys taas. Silmiä väsytti ja uni maistui. Maistui se niinkin hyvin että tulikin lähtö heti herättyä takaisin kohti Lapinsalmea.

Sunnuntai 21.09.2003

Heräsin aamulla puoli seitsemän aikoihin sorsien metelöintiin. Pieni pettymys ettei lammelle ollut syntynyt aamu-usvaa mitä niin toivoin saavani kuvattua. Käyskentelin ulkona ja ihmettelin hetken maisemia kunnes päätin että nyt tämä jätkä painuu takaisin pehkuihin. Yrittäessäni uudelleen nukahtaa vielä kuulin kun yksinäinen vaeltaja se siellä taas hakkasi puita, nyt varmaan aamupuuroaan varten…kunnes nukahdin uudestaan. Aamu meni sitten nukkuessa ja ylös kömmimme kummatkin äijät vasta puoleltapäivin. Sää oli sateen varjostama. Onneksi se pieni sadekuuro loppui lyhyeen. Teltat olivat hävinneet ja paikalle valui taas niitä päiväretkiläisiä kompakteine kameroineen ja kävelykeppeineen. Eikö täällä saa edes minuuttia olla luonnon kanssa kahden….Teltta kasaan, kamat rinkkaan ja kellon käydessä yhtä matka takaisin Lapinsalmea alkoi.

Nyt paluumatkalla onnistuimme kiertämään merkittyjä reittejä pitkin ”laillisesti” Mustalammen, näköalatornin puolelta, pois yksityisalueilta. Pitkospuiden älyttömän huono kunto pisti pienen herneen nenään, helpompi oli kävellä pois pitkospuilta. Mustalammen rannalla ihastelimme taas jylhiä ja pystysuoria kallioita ja mietimme että tässähän olisi hyvä paikka ollut yöpyä, olisi luultavasti saanut olla jopa rauhassakin. Matka jatkui takaisin vuokratuvan(petipaikkoja voi varata mutta ainoastaan menemällä Vuohijärven kylän huoltoasema Vakurille, vai oliko se Vakor…)kautta kohti Kuutinkanavaa. Hieman ennen kanavaa kaverini joutui lopettamaan yhden hirvikärpäsen kulku ja elämä keskuudessamme sen yrittäessä tehdä pesää hänen niskaansa.

Kuutikanavalta muutaman mutkan kautta erääseen polkuristeykseen ja sieltä kuuleman mukaan helpompaa reittiä takaisin Lapinsalmelle. Kuulema osoittautui todeksi ja se todella oli helpompi kävellä. Ei juurakkoja eikä jyrkkiä nousuja ja laskuja. Vastaantulijoita taisi olla yhden käden sormien verran eli nyt trafiikkikaan ei häirinnyt. Niinpä, nyt kun olimme jo matkalla pois…

Tultiin sitten takaisin Lapinsalmen riippusillalle ja pysähdyimme siihen sitten ottamaan huikat urheilujuomasta ja rauhoittumaan, kello oli puoli neljän ja neljän välillä iltapäivällä. Sitten tapahtui taas jotain mitä en ikipäivänä uskoisi että joutuisin kokemaan Suomen kansallispuistoissa, jouduin JONOTTAMAAN. No syy kyllä on yksiselitteinen, se on sen riippusillan syytä. Ymmärrän hyvin että vain yksi saa kerralla ylittää sillan mutta silti….jonottaminen erämaaksi kutsutussa paikassa…hmmm.

Matka kokonaisuutena ja kokemuksena oli positiivinen ja paikkoja kun jäi tutkimatta (Ristijärvi, Valkjärvi, Kirnuhuokon laavu ym. ym.) luulen että menen kyllä vielä takaisin mutta joko myöhään syksyllä tai sitten aikaisin keväällä tai keskellä talvea jotta siellä ei toivottavasti ole samanlaista markkinatouhua kuin nyt ikävä kyllä oli.

Metsähallitus voisi tietenkin ottaa jonkinlaista kantaa alueen metelipitoiseen matkailuhärdelliin ym. eräretkibisnekseen koska nyt ainakin omalta kohdalta jäi linnut kuulematta ja näkemättä, rauhaa ei ollut kuin sydänyöllä ja turha toivo että olisi vahingossa jotain eläimiä tavannut. Kiitos kaikille ”mukamas”retkeilijöille ketkä mölysivät, kiitos älyttömälle vesibussibisnekselle ja kiitos erämatkailuyrittäjille! Muuttui hieman käsitys kansallispuistoista…

Positiivisen hienot ja upeat maisemat, huonoa älytön markkinatalouden haju ja näkyminen. Suosittelen silti sekä luonnonystäville että niille ketkä kaipaavat upeita maisemia!

PS. lisää kuvia tulee kun saan ne kehitettyä, mm. Lapinsalmen Riippusillasta muutamakin kuva:)

Lisätietoa Repoveden Kansallispuistosta saat mm:

• Metsähallituksen sivuilta
• Ottamalla yhteyttä Valkealan kuntaan!

Lisäys (26.09.2003):
Metsähallituksesta Tuomo Häyrinen vastasi kyselyyni Kansallispuiston tilanteesta. Vastauksesta selvisi sekä syy ruuhkaan että saimme arvokasta tietoa kansallispuiston tulevaisuudesta.

– Metsähallitus pyrkii tulevaisuudessa ohjaamaan retkeilijöiden sisääntuloja ja kulkemisia tasaisemmin kuin, mitä nyt tapahtuu.
– Se myös myöntää että riippusillan kautta tulee liian keskitetysti väkeä.

Näin ollen Metsähallitus on tarjoamassa kahden muun sisääntuloväylän (Saarijärvi ja Tervajärvi) kautta parempia palveluja ja vetovoimaa: WC:t, jätepisteet, keittokatos, uudet polut, nuotio- ja telttapaikat, uimalaituri. Samoin se pyrkii uudella isommalla yhdyslaiturilla saamaan venekansaa ja vesibussin asiakkaita uutta (Karhulahti) reittiä pitkin puistoon.Tällä tavalla siis päästäisiin ruuhkien pienentämiseen ja kulutuksen hallitumpaan ohjaukseen.

Se että alue muuttui kansallispuistoksi toi luultavasti myös lisää kiinnostusta alueeseen, siitä puhuvat kävijämäärien kasvu. Täna kesänä kävijämäärät ovat kasvaneet noin 30 %. Ja pelkästään Lapinsalmella kirjattiin 80 % kasvu edelliseen vuoteen. Eipä siis ihme että jouduimme jonottelemaan.

Todettakoon vielä että tiekunnan päätöksellä alueen läpi menevä tie saatiin suljettua puomeilla molemmista päistä (Metsähallituksen ehdotus). Tiekunnan osakkailla on yhä oikeus käyttää tuota tietä ja pitää avain puomiin. Alueella on 9 mökkiä, joista yksi matkailuyrittäjä ja toinen linja-autoyrittäjä. Näillä kahdella on oikeus tuoda ihmisiä OMALLE MÖKILLEEN vaikkapa linja-autolla. Mutta tiekunnan päätöksellä asiakkaita ei saa ottaa eikä jättää tuon tien matkan varrella. Metsähallitus myöntää että tämä bussipeli on ollut heille riesa.

Kaikki kuvat sekä kirjoitus (C) Petri Kosunen 2003