Kojulla

Julkaistu: 20.08.2007

Melkein jokaisen luonto-ohjelman klisee, luonnossa ei mitään haaskata, on aiheena tässäkin.
Eräällä kaverillani on koju pellonreunassa peurojen, pupujen ja kettujen kurissapitoon. Hän menee sinne tavallisesti illan hämärässä, minä taas aamuvarhaisella ja yritän kuvata päivänvalossa.
Vaikka en ole itse koskaan metsästänyt, en myös osaa tuomita ko. toimintaa, mutta on myönnettävä että syksyllä ennen paukkeen alkamista ketutkin kävi tällä pellolla iltapäivisin kuvaajasta välittämättä, sen jälkeen ei ole näkynyt kuin jälkiä.
Hyvän osoituksen ketun oveluudesta saimme talvella, kun huomasimme sen kaivaneen lumihankeen kymmenen metrin käytävän pelto-ojasta. Käytävä päättyi peuranhaaskan vierelle reikään ja jälkiin, kun kettu oli matalana maaten jyrsinyt luita.

Korppi on toinen ovela otus, nimittäin kun aamulla saavun autolla n.300 metrin päähän kojun taakse, lähtee korppi yleensä vastaan ja lentää auton yli tarkistuslennon. Metsän läpi kävellessäni se liitelee puiden yläpuolella ja antaa varoituksen muille.
Kun pääsen kojuun sisälle, muutaman minuutin päästä saapuu keltasirkut. Sen jälkeen harakat ja närhet. Varikset ja naakatkin saattaa tulla myöhemmin, mikäli kojulla ei näy liikettä eikä kuulu outoja ääniä.
Mutta korppi kun liitää ohi, se näyttää seuraavan tarkasti mustilla silmillään ja huomatessaan ikkunaluukun olevan auki, häipyy samantien, eikä palaa ennenkuin näkee kuvaajan poistuvan kojusta.

Video: © Harri Jalonen 2007


Video: Kojulla.wmv



Takaisin etusivulle






Edellinen aihe: Karhukämppä    Seuraava aihe: Aamut suolla

Päiväperhosopas mukaan luontoretkille

Julkaistu: 15.04.2009
 

Kuvaajan matkassa: Timo Luostarinen

Julkaistu: 27.03.2009
 

Muutostöitä

Julkaistu: 12.03.2009
 


Pikkukuvat

Julkaistu: 28.03.2009
 

Järjestelmän päivityksen jälkeen?

Julkaistu: 22.03.2009
 

Luontotupa.Net Team

Julkaistu: 18.03.2009
 

Luontotuvan syötteet

Julkaistu: 16.03.2009
 

Luontotupa.Net tiedottaa!

Julkaistu: 16.03.2009
 

 
Etusivulle  |  LT Facebook  |  Tee Aloite  |  Arkisto  |  Historian havinaa  |  Tilastotiedot  |  Media

© Copyright Luontotupa.Net 2003 - 2009

Luontojutut  |  Luontokuvia   |  Bannerit   |  Kasviopas   |  Artikkelit   |  Luontovideot   |  Luontokuvafoorumi   |  Info sekä ohjeita   |  Perhosopas   |  Kuvaajaesittelyt Laitearviot   |  Valokuvafoorumi   |  Palaute   |  Hyönteisopas   |  Kirjallisuus   |  Niksinurkkaus   |  Lintuopas