Tuvan sivustotöistä!

09.08.2009 - kommentteja 0

Asiaa tuvan sivustolla tapahtuvista muutoksista!

On kulunut yli kuusi vuotta siitä kun ensimmäinen tuvan versio näki päivänvalon. Tuolloin vielä eri domainin alla ollut, nykyinen luontotupa, on tuomassa muutoksen tuulia sivustolle. Emme halua olla pelkkä foorumi, emmekä ole koskaan olleet pelkkä foorumi. Tästä johtuen sivuston kehitys on mentävä eteenpäin.

Tuvassa on paljon uutta, ja se tulee muuttumaan, ei niinkään käyttöliittymän graafisella puolella järisyttävästi, mutta toimintoja ja tapoja, lomakkeita sekä interaktiivisia komponentteja tulee mukaan. Koska kuitenkin tupa sisältää eri oppaita, alueita ja jaotteluja niin työ tulee kestämään pitkään, ellei koko ajan. Pyrin tottakai, olemaan koskematta visuaalisuuteen mutta tiettyjen komponenttien vuoksi välillä on jouduttava muuttamaan myös sitä - jotta saa kaikki asemoitua.

Mitä muuta tämä tuo tullessaan?

Luontotupa v4.0 - nyt ja jatkossa

Sivuston muutoksia on aina hämmästelty ja halveksuttu jopa sähköpostin välityksellä. Tupaa pitäisi kuitenkin verrata jollain lailla elävään organismiin, jonka eri vaiheet ovat eri näköisiä. Tätä kutsutaan myös kasvamiseksi. Kun tupa ei alunperinkään ole laitettu pystyyn vain ollakseen keskustelufoorumi, sivuston kehitys on mennyt sitä mukaa eteenpäin kun olen ylläpitäjänä sitä pystynyt tekemään.

Tuvassa on paljon uutta, ja se tulee muuttumaan, ei niinkään käyttöliittymän graafisella puolella järisyttävästi, mutta toimintoja ja tapoja, lomakkeita sekä interaktiivisia komponentteja tulee mukaan. Koska kuitenkin tupa sisältää eri oppaita, alueita ja jaotteluja niin työ tulee kestämään pitkään, ellei koko ajan. Pyrin tottakai, olemaan koskematta visuaalisuuteen mutta tiettyjen komponenttien vuoksi välillä on jouduttava muuttamaan myös sitä - jotta saa kaikki asemoitua.

En tässä vaiheessa voi vielä ottaa kantaa, onko nyt julkaistu graafinen puoli täysin kunnossa, taikka onko se nyt tekeillä olevien muutosten kannalta toimivin. Tein kuitenkin tiedostetun riskin ottaessani sen käyttöön tässä vaiheessa, vaiheessa jolloin on vielä paljon tekemättä. Kuitenkin, olen jo nyt onnistunut jäsentämään alueita niin että ne löytyvät helpommin eivätkä ole ripoteltu huonosti sinne tänne. Nyt ne löytyvät helpommin.

Ja mitä toimintoihin ja oman tunnukseesi liitetyn tilin hallintaan sitten tulee. Teen kovasti töitä että saisin yhtenäistettyä asioita ja että päätoiminnot löytyisivät jatkossa helposti omasta lokerostaan. Kun sivusto ei kuitenkaan ole Facebook-tyylinen kokonaisuus, joudun rajoittamaan tiettyjä asioita. Esimerkiksi en voi järjestelmälisenssin rajoitusten vuoksi luoda alueita missä tupalainen voisi ylläpitää omaa blogiaan tai omaa, henkilökohtaista kuvagalleriaansa. Etsin silti koko ajan ratkaisumalleja jotta voisin laajentaa yhteenkuuluvuutta sekä yhteisöllisyyttä. Joten ei sitä vielä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Mitä uutta tällä hetkellä?
Olen rakentanut mahdollisuuden liittää tuvassa julkaistuja artikkeleja ym. nyt omaan “suosikkilistaasi”. Kun ehdin, voit jatkossa myös poistaa listaltasi aiheita. Lisäksi voit äänestää artikkeleja antamalla niille pisteitä. +1, 0 tai -1. Kun tämän toiminnon saan kokonaan valmiiksi, artikkelit ja muut pitäisi voida järjestää äänien mukaiseen järjestykseen. Sitä ennen helpommin saavutettavissa on listata eniten ääniä saaneet.

Myös lukulaskuri on laitettu julkaisuihin ja ne voit katsoa kun olet kirjautunut, omasta “laatikostasi” löytyvästä “top 10 luetuimmat”. (Nyt laskuri laskee per kuukausi).

Voit lisätä videoita tiettyihin julkaisuihin helposti lisäämällä vain URL tai Embed-koodi. Tosin vain YouTube palvelu tukee molempia. Kokeile ihmeessä! Näin lisäät mielenkiintoa ja voit tuoda esille omia suosikkivideoklippejäsi. Lisätyt videot näkyvät aiheeseen liittyvällä sivulla alimmaisena. Ja niitä voi katsella suoraan tuvan sivuilta, ilman siirtymistä toiselle sivustolle.

Jo pitkään nettimaailmassa ollut “tagitus” on myös tullut tupaan.

Näistä ja muista enemmän asiaa myöhemmin. Muistathan että yllämainituista toiminnoista eivät kaikki toimi vielä täydellisesti joten pyydän malttia. Ilmoita toki minulle jos joku asia mietityttää. Katsotaan miten pystyn auttamaan sinua.

Terveisin: Petri Kosunen

PS. tupakorttilaisille on tiedossa hieman extraa!





Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä. Kommentointi ei ole mahdollista tällä weblogilla