
Tämä kirjoitus on julkaistu aiemmassa luontotuvan sivustoversiossa, ja on nyt lisätty uuteen tupaan. Kirjoituksessani kiinnittämiini asioihin on voinut tulla positiivisia muutoksia. Kuvat ovat ennen omaa “digiaikaa”, skannattuja versioita, jotka löysin arkistojen uumenista. Laatu näin digiaikana voi häiritä, koita kestää =)
Petri Kosunen 16.04.2008
REPOVEDEN KANSALLISPUISTOSSA 19.09 - 21.09. 2003

Perjantai 19.09.2003
Pimeää, pimeämpää, tosi pimeetä...
Lähtö kotikonnuilta TURUSTAtapahtui hieman yli kello kolmen päivällä. Pilvinen taivas, sateenuhka ja “kiire” pelipaikalle. Kehä III:sta kiertäen kohti KOUVOLAA ja VUOHIJÄRVEÄ sekä sieltä REPOVEDEN KANSALLISPUISTOON meni yllättävän mutkattomasti lukuunottamatta tietöitä, mitkä pidensivät matka-aikaa noin puolella tunnilla. Kannattaa hankkia uusin tietyökartta kun olette lähdössä matkalle, siitä selviää pahimmat tietyöt ja ruuhka-alueet. Perillä Lapinsalmen parkkialueella olimme noin kello puoli yhdeksältä illalla.
Vaatteiden vaihtoa, jorinaa, iloista ilmettä. Hieman harmitti se, että parkkipaikalla oli puolenkymmentä muutakin autoa sekä muutama asunto-auto. Eli alueella oli porukkaa…
Kengät tiukasti kiinni, taskulamppu käteen, viimeiset säädöt rinkkaan ja menoksi.
Hulppeat 25m päässä autolta oli portti itse poluille. Jäimme ystävän kanssa nauttimaan oluet portille ja virittelimme itseämme syyspimeässä tunnelmaan. Itselläni oli taskulamppu, ei otsalamppua, kaverilla ei kumpaakaan. Jokin muovitettu ilmoitus näytti olevan siellä lähtöpaikalle, enempiä sitä lukematta suuntasimme matkamme kohti riippusiltaa, aamuyöstä ja pimeässä.
LAPINSALMEN RIIPPUSILTA oli kokemus sinänsä. Sen ylitys pimeässä, tietämättä kuinka korkea ja kuinka pitkä se on. Osaamatta kuvitella ympärillä olevaa maisemaa. Portaat alas ja nokka kohti hienolta taskulampun valossa näyttävään grillikatokseen. Paikalla yksi teltta josta kuului iloista ruotsinkielistä soperrusta. Hieman tulomme jälkeen sieltä loppui puheensorina ja valotkin teltassa sammuivat.
Paikalta yön pimeyden seassa etsimään polttopuita…oliko niitä, toivottavasti ettei menisi ensimmäinen yö ilman nuotiopiirikeskusteluja. Löytyi saha, löytyi männynpätkät, ei kirvestä saati halkoa, - harmitti mutta vain hieman. Varovainen puiden sahaus jotta tuo yksi toinen teltallinen saisi rauhassa nukkua. Puut grillikatokseen ja tulta perään. pienen säätämisen jälkeen saimme nuotion itsellemme.
Kello oli noin kymmenen. Täysin pimeää, täysin hiljaista kunnes suht läheltä kuulostavan ohimenevän junan äänet tulvivat korviimme ja fiilis hieman putoili. Toista makkaraa makkaratikun päähän ja trangiassa kuumennetun veden sekaan muutama pala sokeria ja hieman terävää joukkoon.
Illan sateenuhka oli väistynyt puolipilviseen ja taivaalta saattoi nähdä tähtiä sekä kuun. Keskiyön lähetessä kiipeilimme ylös riippusillalle makoilemaan ja katselemaan tähtiä. Tähdenlento kruunasi riippusillalla makoilun. Fiilis oli tosi ylhäällä (melkeinpä kirjaimellisesti), rauha ja luonto tuntuivat luissa ja ytimissä. Tätä oltiin tultu hakemaan. Teltta kuntoon niin nopeasti ja hyvin kun saimme sen pimeässä tehtyä, nukkumaanmeno. Lights out!

Lapinsalmen riippusilta
REPOVEDEN KANSALLISPUISTOSSA 19.09 - 21-09-2003
Lauantai 20.09.2003
Natinaa, vilskettä ja vipinää.
Heräiltiin jo aamuseitsemältä, tosin ylös ei kuitenkaan noustu. Ruotsinkieliset tekivät jo aamutoimiaan ja lähtöä. Uni maistui vielä. Sitten alkoi tapahtua jotain perin outoa…
Kello oli noin 8-9 aamulla kun alkoi riippusillan natina, jatkuva natina. Teltan sisällä makoilessame siinä sitten kuunneltiin lähestyviä ihmisten ääniä ja riippusillan valitusta. Olimme pystyttäneet “majoitustilamme” ylös rinteeseen, ylimpään mahdolliseen paikkaan, melkein ylös, kallion päälle.
Telttamme oli siis lähelle portaita mitkä veivät alas taukopaikalle. Portaita pitkin alkoi valua yksi toisensa jälkeen, ryhmä ihmisiä, vanhoja, nuoria, naisia, miehiä ja lapsia. Kommentteja kuten “enpä olisi tuosta teltasta halunnut tänä aamuna herätä” tai että “nuoriso valittaa niistä puomista mitä tänne on pystytetty…” ei voinut olla kuulematta.
Suunniteltu aamupesu järvessä jäi tällä kertaa tekemättä, olisi voinut tulla syyte epäsiveellisestä käytöksestä julkisella paikalla tai vastaavaa. Silmät turvonneina, hiukset pystyssä järven rantaan läiskimään vettä turpaan ja kastelemaan hiuksia jotta edes hieman muistuttaisi näitä urbaaneja ihmisiä jotka peittivät lähes koko taukopaikan, muurahaisia keon ympärillä, se tuli mieleen. Grillikatokseen jätetyt trangia, pullapussi ja sokerit oli sentään vielä tallella….hetkinen, sokereita ei näkynyt enää. Se niistä sitten.
Kahvinkeittoa järven vedestä
Kahvia keitellessä paikalle oli siis saapunut kolme linja-autollista reippailijoita(osanottajamäärän kertoi eräs ryhmään kuuluvista, kun kysyimme asiaa). Pöytiä jo koristeltiin ja joku piti jotain puhettakin… Ihmettelyä ja suuräänistä jorinaa joka puolella. Ei tämän tällaista pitänyt olla, ajattelin.
Oppaat sytyttelivät nuotioita ja me siinä sitten kaverin kanssa istuttiin hölmönnäköisinä näiden ihmisten seassa ja juotiin aamukahvia ja yritettiin selvitä kulttuurishokista minkä olimme juuri kokeneet…muuttuisiko tämä vielä pahemmaksi?
TÖÖT TÖÖÖÖÖÖÖT-ääni rikkoi melkein kalvot korvista ja rannalle ilmestyi vesibussi. Siinä meni viimeisetkin mahdollisuudet nähdä tai kuulla edes jokin alueen linnuista, ainakin tällä paikalla. Nyt riitti, kamppeet kasaan nopeasti ja kauas sieltä, ja äkkiä.
Patikointi kohti toista yöpymispaikkaa, OLHAVANVUORTA alkoi. Hyvin yksinkertaisen karttamme mukaan laskimme, että matkaa näytti olevan noin 7-8km Lapinsalmelta. Katajanjärven länsipuolta polkuja pitkin eteenpäin. Eipä mennyt kuin hetki kun saavuimme upealle Repoveden rannalle missä todella jylhät kalliot peitti lähes kaiken taivaan yltämme. Todella upeaa ajattelin mielessäni.
Nousu portaita pitkin ylös tuntui raskaalta. Ylhäältä oli hienot maisemat. Ruuhkaa oli myös näillä portailla. Kello oli jotain puolenpäivän paikkeilla. Otin muutaman kuvan, vaikka paikkaan olisi voinut hyvin tuhlata parikin rullaa, ajalla ja ajatuksella! Paikan nimeä en pahus muista mutta se oli jotain Kuutin…jotain:)
Nautimme maisemista hetken ja jatkoimme matkaa. Seuraava mainitsemisen arvoinen paikka olisi Kuutinkanava. Kuutinkanava, joka rakennettiin aikanaan oikaisemaan tukkien matkaa Tervajärveltä suoraan Repoveteen.
Matkalla sinne pysähdyimme erään kallion rannalle tietämättä sitä asiaa että hyvin lähellä Kuutinkanava jo olisikin tauko- ja nuotiopaikkoineen. Meinattiin myös pöperöt tehdä mutta keksien ja mehun avulla pärjäsimme, emmekä vielä viitsineet trangian kanssa säheltää. Siinä kalliolla istuessa tuulensuojassa maatessa hieman nukuttikin.
Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja elämä tuntui kevyeltä sekä stressittömältä, voi kun asiat olisi aina näin. Välillä rauhan rikkoi Repoveden toisella rannalla käyskentelevien virkistysmatkailijoiden järjetön äänekäs tarpominen ja puhe…voi noita raukkoja kenellä on aikataulut ja stressi -ajattelin. Pidimme taukoa tunnin verran auringossa vain maaten ja rauhoittuen, mitä nyt itse kamerani kanssa sähelsin ja zoomailin ties mitä.

“ties mitä zoomaillen”.
Jatkoimme matkaa ja muutaman mutkan takaata paljastuikin jo sekä Kuutinkanavan taukopaikat, itse kanava ja muuta mielenkiintoista. Olimme tulleet puoliväliin päivän matkasta. Silmäiltyämme paikat jatkoimme suoraa yli, ohi ja pois kanavalta joka oli suht elävä kaikista taukoa pitävistä päiväretkiläisistä ja muista luonnonystävistä. Patikointi jatkui Kuutinlahden rantoja pitkin kohti Mustalamminvuorta, Mustalampea ja matkamme päämäärää, Olhavanvuorta.

Matkalla Olhavaan…
Olhavanvuoren asukkaat
Vaikeakulkuisen alkupätkän jälkeen matka Kuutinkanavalta kohti Olhavanvuorta oli lastenleikkiä. Ohitimme näköalatornin mikä oli Mustalammella, ajatuksena käydä kiipeämässä sinne sitten paluumatkalla, sunnuntaina. Karttamme taas pettäessä menimme vahingossa yksityisalueiden läpi ja pöllähdimme Olhavanvuoren parkkialueelle(mikä ei ole kaiketi enää käytössä). Kello kävi kuutta. Ajattelin että jeees, vielä yksi nousu ja saisin rinkan selästä ja vain nauttia.
Nousu oli sen verran raskas että oksat pois ja kuntoilemaan jokainen, joka ei peruskunnostaan huolehdi. Kameralaukku, rinkka ja raskas nousu veivät ainakin tästä miehestä mehut. Mutta kyllä kannatti, vieläkin mahtavammat maisemat, näkyi järviä ja metsää silmän kantamattomiin, aurinko paistoi laskeutuessaan yöpuulle. Mutta mitä mitä, eihän täällä ole missään taukopaikkaa eikä nuotiopaikkaa, vaikka ehtisin jo kehua että nyt tuoksuu nuotio, ei enää kauan ja ollaan perillä. Nämä kun olivatkin alhaalla, Olhavanlammen rannalla, tietysti, näin jälkeenpäin ajatellen:)
Alhaalla taukopaikan läheisyydessä yksi hakkasi kirveellä puita, toinen teki jotain teltassaan ja yksi retkue pystytti telttaa. Joku kiipeili pienen soutumatkan päässä kalliota ylös ja huuteli että “kiipeän” tai vastaavaa…
Se siitä sitten, ei päästy rauhoittumaan eikä nauttimaan siitä mitä olimme matkalta eniten halunneet, hiljaisuudesta ja siitä tunteesta että tosissaan olimme luonnon vieraana luonnon helmassa.
Pystytimme teltan ainoaan paikkaan mistä oli inhimillinen etäisyys toisiin telttoihin. Märkä t-paita ja sukat kuivumaan. Kuivat vaatteet rinkasta ulos, ja päälle. Teltta yötä varten valmiiksi ja ruokaa tekemään, kanapataa mihin vielä lisänä kanan filesuikaleita currykastikkeessa. Ruisleipää ja palvikinkkua…nam!
Nuotiolla oleskeli yksinäinen vaeltaja, joka tuntui tuntevan koko Repoveden kuin omat taskunsa. Kirves pysyi kädessä ja halkoa tuli samalla kun tuo erämies piti tulesta huolen ja heitti lauseen jos toisenkin väliin. Trangiassa kypseni ruoka.
Jälkiruokana illan jo tummuessa yöksi, nautimme muutaman kupin vettä, jonka maustoimme sokerilla ja “terävällä”. Heitimme huulta muun nuotiolla istuvan porukan kanssa ja tuijotimme tulta. Joku kiipeilijäpariskunta kävi kiukkusen oloisena äkisti keittämässä vettä ja poistuikin telttaansa saatuaan vedet keitettyä, stressiäkö?

Illan sinisenä hetkenä onnistuin kaappaamaan yhden auringonlaskukuvan itse lammesta. Sitten laskeutui jo pimeys. Silmiä väsytti ja uni maistui.
REPOVEDEN KANSALLISPUISTOSSA 19.09 - 21-09-2003
Sunnuntai 21.09.2003

Olhavanlampi
Hirvikärpänen, hiki ja helpotus
Heräsin aamulla puoli seitsemän aikoihin lintujen ääniin. Pieni pettymys ettei lammelle ollut syntynyt aamu-usvaa mitä niin toivoin saavani kuvattua. Käyskentelin ulkona ja ihmettelin hetken maisemia kunnes päätin että nyt tämä jätkä painuu takaisin pehkuihin. Yrittäessäni uudelleen nukahtaa, kuulin kuinka tuo yksinäinen vaeltaja se siellä taas hakkasi puita, nyt varmaan aamupuuroaan varten…ja nukahdin.
Aamu meni nukkuessa ja ylös kömmimme kummatkin äijät vasta puoleltapäivin. Sää oli sateen varjostama. Onneksi sadekuuro loppui lyhyeen. Teltat olivat hävinneet ja paikalle valui taas päiväretkiläisiä. Mieleen tulvi taas negatiivisia ajatuksia, eikö täällä saa edes minuuttia olla luonnon kanssa kahden....Teltta kasaan, kamat rinkkaan ja kellon käydessä yhtä matka takaisin Lapinsalmea alkoi.

Kuutinlahtea…
Nyt paluumatkalla onnistuimme kiertämään merkittyjä reittejä pitkin Mustalammen, näköalatornin puolelta, pois yksityisalueilta. Pitkospuiden huono kunto pisti pienen herneen nenään, helpompi oli kävellä niiden vierellä. Mustalammen rannalla ihastelimme taas jylhiä ja pystysuoria kallioita ja mietimme että tässähän olisi hyvä paikka ollut yöpyä, olisi luultavasti saanut olla jopa rauhassakin.
Matka jatkui takaisin erään vuokratuvan kautta kohti Kuutinkanavaa. Hieman ennen kanavaa kaverini joutui lopettamaan yhden hirvikärpäsen kulku ja elämä keskuudessamme, sen yrittäessä tehdä pesää hänen niskaansa. Onneksi emme törmänneet parveen, tuumailin!
Kuutikanavalta muutaman mutkan kautta erääseen polkuristeykseen ja sieltä kuuleman mukaan helpompaa reittiä takaisin Lapinsalmelle. Tämä “huhu helpommasta” osoittautui todeksi. Ei juurakkoja eikä jyrkkiä nousuja ja laskuja. Vastaantulijoita taisi olla yhden käden sormien verran eli nyt trafiikkikaan ei häirinnyt. Niinpä, nyt kun olimme jo matkalla pois. Tosin reitti ei ollut suosittu luultavasti sen vuoksi, että sieltä puuttuivat ne jylhät maisemat.
Tultiin takaisin Lapinsalmen riippusillalle joss pysähdyimme ottamaan huikat urheilujuomasta ja rauhoittumaan. Kello oli puoli neljän ja neljän välillä iltapäivällä. Sitten tapahtui jotain mitä en ikipäivänä uskoisi että joutuisin kokemaan Suomen kansallispuistoissa, jouduin JONOTTAMAAN. No syy kyllä on yksiselitteinen, riippusilta ja kävijöiden turvallisuus. Ymmärrän hyvin että vain yksi saa kerralla ylittää sillan mutta silti….jonottaminen sopii kaupan kassoille, ei luontoon!
Matka kokonaisuutena ja kokemuksena oli positiivinen ja paikkoja kun jäi tutkimatta (Ristijärvi, Valkjärvi, Kirnuhuokon laavu ym. ym.) luulen että menen vielä takaisin. Joko myöhään syksyllä tai sitten aikaisin keväällä tai keskellä talvea, jotta siellä ei ole samanlaista markkinatouhua kuin mitä nyt oli ollut.
Metsähallitus voisi tietenkin ottaa jonkinlaista kantaa alueen metelipitoiseen ja luontoa kuluttavaan matkailutoimintaan ym. eräretkibisnekseen. Nyt jäi linnut kuulematta ja näkemättä, rauhaa ei ollut kuin sydänyöllä. Muuttui hieman käsitys kansallispuistoista.
Positiivisen hienot ja upeat maisemat, huonoa älytön markkinatalouden haju ja näkyminen. Suosittelen silti sekä luonnonystäville, että niille ketkä kaipaavat upeita maisemia!
Lisäys (26.09.2003):
Metsähallituksesta Tuomo Häyrinen vastasi kyselyyni Kansallispuiston tilanteesta. Vastauksesta selvisi sekä syy ruuhkaan että saimme arvokasta tietoa kansallispuiston tulevaisuudesta.
- Metsähallitus pyrkii tulevaisuudessa ohjaamaan retkeilijöiden sisääntuloja ja kulkemisia tasaisemmin kuin, mitä nyt tapahtuu.
- Se myös myöntää että riippusillan kautta tulee liian keskitetysti väkeä.
Näin ollen Metsähallitus on tarjoamassa kahden muun sisääntuloväylän (Saarijärvi ja Tervajärvi) kautta parempia palveluja ja vetovoimaa: WC:t, jätepisteet, keittokatos, uudet polut, nuotio- ja telttapaikat, uimalaituri. Samoin se pyrkii uudella isommalla yhdyslaiturilla saamaan venekansaa ja vesibussin asiakkaita uutta (Karhulahti) reittiä pitkin puistoon.Tällä tavalla siis päästäisiin ruuhkien pienentämiseen ja kulutuksen hallitumpaan ohjaukseen.
Se että alue muuttui kansallispuistoksi toi luultavasti myös lisää kiinnostusta alueeseen, siitä puhuvat kävijämäärien kasvu. Täna kesänä (2003) kävijämäärät ovat kasvaneet noin 30 %. Ja pelkästään Lapinsalmella kirjattiin 80 % kasvu edelliseen vuoteen. Eipä siis ihme että jouduimme jonottelemaan.
Todettakoon vielä että tiekunnan päätöksellä alueen läpi menevä tie saatiin suljettua puomeilla molemmista päistä (Metsähallituksen ehdotus). Tiekunnan osakkailla on yhä oikeus käyttää tuota tietä ja pitää avain puomiin. Alueella on 9 mökkiä, joista yksi matkailuyrittäjä ja toinen linja-autoyrittäjä. Näillä kahdella on oikeus tuoda ihmisiä omalle mökilleen vaikkapa linja-autolla. Mutta tiekunnan päätöksellä asiakkaita ei saa ottaa eikä jättää tuon tien matkan varrella. Metsähallitus myöntää että tämä bussipeli on ollut heille riesa.
Kuvat sekä kirjoitus © Petri Kosunen
