Luontokuvaamisen vaikeus

Kova valo - pehmeä valo

Harrastamisen tulee olla rentouttavaa, mukavaa puuhaa. Näin se on yleensä. Me harrastamme jotta tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä pysyy hyvänä. Toiset päästävät höyryjä kuntosalilla kun taas toiset lähtevät vaikka luontoon. Itse kuulun luonnossaliikkujiin. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä, sanotaan. Kun kuntosaliharrastaja haluaa lisää painoa tankoon ja ylös, luontokuvausta harrastava halua parempia kuvia.

Voi olla että harrastamisesta tuleekin suorittamista eikä se enää palkitse kuten tarkoitettu on. Kuntosalilla hikoileva alkaa ehkä popsia kaikenlaista proteiinia, viettää kaiken vapaa-aikansa salilla ja mittailee rasvaprosentteja eikä koskaan ole tyytyväinen. Luontokuvauksessa keskipäivän kovassa valossa otetut kuvat eivät enää maistu ja näytä upeilta, myötävalossa otetut kuvat latistuvat ja luontoon pitääkin päästä aamuyöllä, illalla ja jopa keskellä yötä.

Kova valo
Kun päivärutiinit estävät tai muutoin ei pääse pehmeiden valojen aikaan mielipoluille ja maisemiin, kuvat ovat kontrastierojen vuoksi tunnelmiltaan aika latteita. Niistä ei välity romanttisuus eikä luonnon oma mystisyys. Ne ovatkin mielestäni puhtaita toisintoja mitä on nähnyt ilman sen syvällisempää tulkintaa. Itse kuvaan luvattoman paljon juuri kovassa, keskipäivän valossa. Harvoin pääsen aamuyön tunteina tai auringonlaskun aikoihin sinne minne mieli haluaisi.

Pehmeä valo
Kun sitten avautuu mahdollisuus olla luonnon keskellä aamuauringon valoissa tai yöttömän yön valoissa, tavallinenkin aihe ja kohde tuntuu ja näkyy heti erilaisena, romanttisena tai mystisyyttä pursuavana kokonaisuutena. Näiden valojen aikaan alkaa kuola valua suusta ja hengitys salpautua. Ne oikeat hetket eivät kuitenkaan kestä kauan, valo taittuu nopeasti ja spotit häipyvät nopeasti kohteista. Pitkät varjot, aamusumujen läpikuultava auringonsäde tai hennon valon koristelema kasvi tai hyönteinen, niissä on sitä jotakin. Monesti sitä vain seuraa saariston rannoilla sumujen liikettä ja hiljaisuuden tuntua.

Onko luontokuvaus vaikeaa?
Ei ole. Luonnon kuvaaminen voidaan ottaa suorittamisena tai harrastuksena. Kun ottaa sen harrastuksena, lopputuloksella ei ole suurta painoa, koska pääpaino on itse luonnossa ja siellä liikkumisessa, olemisessa. Kamera kulkee mukana mutta kuvaaminen ei tunnu vaikealta kun ei ole tähtäimessä saada nappiotoksia tai suuria tunteita. Hyvät ja romanttiset luontokuvat tulevat kun ovat tullakseen, ei siitä pidä ottaa paineita. Pääasia on että meillä on luontomme ja oikeus olla luonnossa.

- Petri Kosunen 2.6.2008