Kauriskuvaajan Luvattu Maa

Porkkalanniemessä on runsaasti hirvieläimiä, etenkin metsäkauriit on yllättävän seurallisia ja niiden elämää pääseekin seurailemaan niemessä vähällä vaivalla.

Porkkalanniemi on liki 20 kilometriä pitkä niemi joka kapenee etelään päin mentäessä voimakkaasti. Aivan niemen kärjessä on Nurmijärven kunnan sekä Vantaan kaupungin virkistysalueet jossa metsäkauriit, valkohäntäkauriit sekä hirvet ovat saaneet rauhassa laiduntaa jo vuosi kaudet. Porkkalanniemi on kalastajien, lintutarkkailijoiden ja retkeilijöiden suosiossa joten ihmisiä liikkuu alueella melko paljon, minkä ansiosta aivan niemen kärjessä mielellään oleilevat metsäkauriit ovat tottuneita ihmisten läsnäoloon.

Kuvaamaan on aina ollut parasta lähteä yksin sillä kauriit arkailevat mikäli kuvaajia on enemmän. Kahdesta kuvaajasta lähtee aina enemmän ääntä ja liikettä kuin yhdestä. Porkkalan kauriita kuvatessa ei tarvitse piilokojua eikä syöttejä. Alueella on paljon hirvieläimiä ja kauriit löytää noin tunnin tai parin sisällä vain hiljaa ja rauhallisesti niemeä kiertämällä. Maastopuvun käyttö on kuitenkin suositeltavaa, sillä hirvieläimet on rauhallisempia kun vaatteiden väri sointuu ympäröivään maastoon.

Valkohäntäkauriit, hirvet mukaan lukien eivät ole Porkkalanniemessä niin tottuneita ihmisiin kuin metsäkauriit, joten suurin osa valkohäntäkauris ja hirvikuvista tuleekin otettua auton avonaisesta sivuikkunasta. Porkkalantien varresta tapaa kesäiltoina monesti useita hirvieläimiä joita pystyy helposti kuvaamaan porkkalantien vähäliikenteisyyden takia. Talviaikaan hirviä on alueella vähän, sillä useat hirvet vaeltavat talveksi sisemmäs maahan Kirkkonummen ja Nuuksion metsiin talvilaidunmaille

On keväinen huhtikuu, aurinko paistaa täydeltä terältä ja kuvaussää on mitä mainioin.
Saavun niemen kärkeen virkistysalueille Nedergårdiin. Auto jää parkkiin, jalkaudun
maastoon mukanani vain kamera jossa 100-300mm teleobjektiivi. Taskuissa muutama
muistikortti sekä lisäakku. Olen kulkenut pitkin metsää noin tunnin, saavun varjoisaan
paikkaan jossa polkua peittää vielä sentin lumikerros jossa tuoreita metsäkauriin jälkiä. Rauhallinen vaelteleminen jatkuu noin tunnin ja löydän sen mitä olin tullut etsimään.

Kolme metsäkaurista lepäilee kalliolla rauhallisesti märehtien. Otan erittäin hitaita askelia lähemmäs ja saavun noin kymmenen metrin päähän. Ihailen hiljaa vierestä maamme pienimpien ja kauneimpien hirvieläinten huoletonta vapautta joka herättää minussa kunnioitusta, jännitystä, iloa ja sympatiaa. Sydän hakkaa, nyt ei saa moata. Ehdin ottaa kymmenkunta kuvaa kunnes rauhan rikkoo viereistä polkua pitkin saapuva perhe. Kauriit nousee heti ylös ja ottavat polkuun etäisyyttä, kuitenkin vain parikymmentä metriä. Kuljen kauriiden mukana hetken, mutta päätän jättää niiden kuvauksen tältä päivältä. Kortit on täynnä onnistuneita kuvia metsäkauriista. Metsäkauriiden hyväksyessä minut jopa alle kymmenen metrin päähän, tunnen olevani etuoikeutettu.

Seuraavana päivänä palaan taas niemen kärkeen. Löydän samat kolme metsäkaurista suhteellisen vähällä vaivalla. Kuljeskelen niiden mukana tunnin verran kuvia ottaen. Kameran sulkimen räpsähtelyä ne eivät säiky, mutta oksan katkeamisen ääni jalkani alla saa joka kerta päät kääntymään. Askelten täytyy olla hitaita ja varovaisia.

Metsäkauriit hyväksyvät jälleen läsnäoloni ja jatkavat rauhassa ruokailua minun seuratessa niiden toimia vain muutamien metrien päästä. Kortit alkaa olla täynnä ja metsäkauriit löntystää mäen tosielle puolelle. Päätän jättää kuvaukset tältä päivältä. 

Aurinko ei ole laskenut vielä horisontin taakse joten paluumatkalla autossa on syytä pitää kamerasylissä. Tapahtui kuten arvelinkin, kaksi hirveä on tullut ruokailemaan tien viereen. Pysäytän hitaasti auton ja otan avonaisesta sivuikkunasta muutamia kuvia ja jatkan matkaa.

Kärsivällinen vaeltelu metsissä on jälleen palkittu onnistuneilla kuvilla.

Kuvat ja teksti: © Pekka Tarvainen
• Lue Pekan kuvaajahaastattelu