Kova valo - pehmeä valo

Harrastamisen tulee olla rentouttavaa, mukavaa puuhaa. Näin se on yleensä. Me harrastamme jotta tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä pysyy hyvänä. Toiset päästävät höyryjä kuntosalilla kun taas toiset lähtevät vaikka luontoon. Itse kuulun luonnossaliikkujiin. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä, sanotaan. Kun kuntosaliharrastaja haluaa lisää painoa tankoon ja ylös, luontokuvausta harrastava halua parempia kuvia.

Voi olla että harrastamisesta tuleekin suorittamista eikä se enää palkitse kuten tarkoitettu on. Kuntosalilla hikoileva alkaa ehkä popsia kaikenlaista proteiinia, viettää kaiken vapaa-aikansa salilla ja mittailee rasvaprosentteja eikä koskaan ole tyytyväinen. Luontokuvauksessa keskipäivän kovassa valossa otetut kuvat eivät enää maistu ja näytä upeilta, myötävalossa otetut kuvat latistuvat ja luontoon pitääkin päästä aamuyöllä, illalla ja jopa keskellä yötä.

Kova valo
Kun päivärutiinit estävät tai muutoin ei pääse pehmeiden valojen aikaan mielipoluille ja maisemiin, kuvat ovat kontrastierojen vuoksi tunnelmiltaan aika latteita. Niistä ei välity romanttisuus eikä luonnon oma mystisyys. Ne ovatkin mielestäni puhtaita toisintoja mitä on nähnyt ilman sen syvällisempää tulkintaa. Itse kuvaan luvattoman paljon juuri kovassa, keskipäivän valossa. Harvoin pääsen aamuyön tunteina tai auringonlaskun aikoihin sinne minne mieli haluaisi.

Pehmeä valo
Kun sitten avautuu mahdollisuus olla luonnon keskellä aamuauringon valoissa tai yöttömän yön valoissa, tavallinenkin aihe ja kohde tuntuu ja näkyy heti erilaisena, romanttisena tai mystisyyttä pursuavana kokonaisuutena. Näiden valojen aikaan alkaa kuola valua suusta ja hengitys salpautua. Ne oikeat hetket eivät kuitenkaan kestä kauan, valo taittuu nopeasti ja spotit häipyvät nopeasti kohteista. Pitkät varjot, aamusumujen läpikuultava auringonsäde tai hennon valon koristelema kasvi tai hyönteinen, niissä on sitä jotakin. Monesti sitä vain seuraa saariston rannoilla sumujen liikettä ja hiljaisuuden tuntua.

Onko luontokuvaus vaikeaa?
Ei ole. Luonnon kuvaaminen voidaan ottaa suorittamisena tai harrastuksena. Kun ottaa sen harrastuksena, lopputuloksella ei ole suurta painoa, koska pääpaino on itse luonnossa ja siellä liikkumisessa, olemisessa. Kamera kulkee mukana mutta kuvaaminen ei tunnu vaikealta kun ei ole tähtäimessä saada nappiotoksia tai suuria tunteita. Hyvät ja romanttiset luontokuvat tulevat kun ovat tullakseen, ei siitä pidä ottaa paineita. Pääasia on että meillä on luontomme ja oikeus olla luonnossa.

- Petri Kosunen 2.6.2008

Tämä kirjoitus on julkaistu aiemmassa luontotuvan sivustoversiossa, ja on nyt lisätty uuteen tupaan. Kirjoituksessani kiinnittämiini asioihin on voinut tulla positiivisia muutoksia. Kuvat ovat ennen omaa “digiaikaa”, skannattuja versioita, jotka löysin arkistojen uumenista. Laatu näin digiaikana voi häiritä, koita kestää =)
Petri Kosunen 16.04.2008

REPOVEDEN KANSALLISPUISTOSSA 19.09 - 21.09. 2003

Porkkalanniemessä on runsaasti hirvieläimiä, etenkin metsäkauriit on yllättävän seurallisia ja niiden elämää pääseekin seurailemaan niemessä vähällä vaivalla.

Ensilumi on jo satanut ja sulanutkin, mutta uutta voi tulla milloin tahansa. Nopeat säänvaihtelut ja muutoin vaikeasti ennustettavat sääolot takaavat, ettei huomisesta aina tiedä. Harmaat ja pimeät päivät hallitsevat vuorokausirytmiä, pientä valoa elämää saa sytyttämällä kynttilöitä. On veneen noston aika, tosin innokkaimmat kalastajat tai merenkävijät sinnittelevät paksuihin jäihin saakka.

Marraskuun tuulet riipivät viimeisetkin lehdet puista. Tosin, joihinkin nuoriin tammiin lehdet kuivuvat ja jämähtävät paikalleen aina kevääseen asti. Hallava karistaa siemenensä marraskuussa.
Koskikarat saapuvat pohjoisesta kohti etelän puroja. Supikoira kömpii talviunilleen.

Sanotaan, että marraskuussa luonto kuolee. Maa alkaa routautua. Pienemmät järvet ja lammet saavat jäisen kannen. Isojen järvien selällä aallot, voivat velloa voimalla vielä joulukuun myräköissä.
Kuuraisena aamunakin voi metsästä löytää herkkuja. Suppilovahvero on hyvän makuinen vielä ensipakkasten jälkeenkin.
Nyt kannattaa suojata arat perennat kevyesti havunoksilla. Tämä vähentää pakkastuhoja, mutta ei homehduta juurakkoa ja silmuja. Samoin nuoret omenapuut on hyvä suojata rusakoita ja myyriä vastaan.

Pakkaspäivinä voi puhdistaa linnunpönttöjä, silloin pesissä lymyävät lintukirput ja muut loiset eivät pääse niin helpolla puhdistajan iholle. Varsinkin tiaiset yöpyvät mielellään puhdistetussa pöntössä.

Nyt on hyvä aloittaa lintujen talviruokinta. Puhtaus on tärkeää, jottei pikku siivekkäät saisi pöpöjä.
Laita tarjolle mahd. monipuolista sapuskaa, kuten auringonkukkaa, pähkinää, talipalloja, kauraa, hirssiä, rikkakasviensiemeniä, leipää ja läskiä. Suolaa ei saisi olla.  Ruokintapaikka pitäisi olla suojaisa ja kannattaa ottaa huomioon kissojen vierailut. Lintulaudan asentaminen riittävän korkealle helpottaa tilannetta.

Aloitin hiljalleen lintujen ruokinnan takapihallani loka-marraskuun taiteessa. Tähän mennessä ruokinnalla on käynyt 18-lajia, parhaina lajeina voisi mainita; tilhen, punarinnan ja järripeipon. Orava häärii iloisesti tinttien seurassa. Punatulkut ovat nykyään kovin vähälukuisia vierailijoita lintulaudoilla. Vähiin käy ne paikat jossa näitä upeita siivekkäitä käy vielä säännöllisesti?
Hyvää ja toivottavasti ei niin kylmää talven alkua.

Marraskuun Luontojuttu ©: Arto Lehtinen

Kuva: Arto Lehtinen

Erittäin nopeasti vaihtelevissa säissä on vietetty syyskuun alkupuolta. Sadetta on tullut riittävästi ja lämpimiä päiviäkin on ollut. Sormenpään kokoisia rakeita satoi päivänä yhtenä. Värikkäitä lehtiä alkaa hiljalleen ilmestyä puihin ja osa jo tippuukin luonnon kiertokulkuun.
Kovat tuulet, sateet ja yöpakkaset saattavat nopeuttaa tätä kiertoa huomattavasti. Syyspäiväntasaus on 23.9, jolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkiä. Aika auringonnoususta auringonlaskuun on siis 12 tuntia koko maapallolla.

Viileiden öiden kosteus tiivistyy kasteeksi, joka peittää kasvit ja hyönteiset vetiseen vaippaansa. Syyskuun sumuiset ja kylmätkin aamut hiljentävät hyönteismaailman, mutta keskipäivän aurinko herättää niityt elämään lähes kesäiseen malliin. Kostean heinikon suojissa sijaitsee pieneliöiden valtakunta. Yössä hehkuva kiiltomato, pihtihännän pesä, hämähäkkien helmeilevät seitit tai vaikkapa sarvikuonokkaan näkeminen jäävät taatusti mieleen.

Rastaat ja kottaraiset herkuttelevat vielä pitkään marjoilla. Siepot ja pääskyset matkaavat jo ulkomailla, joitakin viivyttelijöitä aina jää. Västäräkit jättävät hiljalleen suomen maaperän. Pähkinäpensaan pähkinät kypsyvät. Ne kelpaavat erityisen hyvin pähkinähakeille. Näkyvämpiä hakit ovat syksyllä ihmisten istuttamien sembramäntyjen liepeillä, joista ne ahmivat käpyjen siemeniä. Eivätkä ne juuri piittaa ihmisistä, varsinkaan ruokaillessa.

Liito-orava kerää koivun ja lepän hedenorkkoja talvivarastoonsa. Siilit ja karhut lihottavat itseään talvea varten. Hirvillä on rykimäaika, jolloin koiraat ottavat mittaa toisistaan puskupainissa. Puskeminen ja muu toiminta voi muodostua melko rajuksikin kun mittelöidään naaraan suosiosta. Valkohäntäpeuroilla kiima ja kosiomenot alkavat vasta lokakuussa.

Valoisissa kangasmetsissä puolukat kypsyvät ja odottavat poimijaansa. On myös sienestäjän juhla-aikaa. Vahverot rouskut, haperot ja orakkaat ovat poimittavissa. Monet sienet, kuten suppilovahverot ovat taitavia maastoutumaan sammalikoiden kätköihin. Joten tarkkana saa olla, sanotaankin kun yksi löytyy, niin seuraavat löytyvät jo paljon helpommin. Tämä pitäneekin paikkansa hyvin. Näillä reissuilla saa helposti mukaan vaarattomia mutta ikäviä hirvikärpäsiä. Omenat ja luumut kypsyvät puutarhoissa, ei kun maistamaan.

Luontojuttu: © Arto Lehtinen

Stora Sjöfallet on osa kolmen kansallispuiston muodostamaa yhtenäistä aluetta Pohjois-Ruotsissa. Kaiken kaikkiaan aluetta puistolla on 127 800 ha (1 278 km²), ja se on kolmesta kansallispuistosta pohjoisin. Se rajoittuu eteläiseltä puolelta Sarekin kansallispuistoon, mutta sillä on lännessä myös vähän yhteistä rajaa Padjelannan kansallispuiston kanssa. Kansallispuisto on perustettu vuonna 1909.
Tässä Vaelluskertomukseni alueelta.

Keskikesän aikaan

Heinäkuu on yleensä kesän lämpimin kuukausi. Nyt on eletty kovin vaihtelevissa olosuhteissa. Vettä, aurinkoa ja sitä harmaata säätyyppiä on pidellyt. Korjataanko tässä viime kesän kuivuutta vai onko tämä normaalia luonnon kiertokulkua?

Heinäkuun aikana, heinät heilimöivät eli ne kukkivat ja valmistavat siemenensä. Joillakin se todentuu vaikkapa heinänuhana. Kukkakedot näyttävät upeilta, päivänkakkara, apilat, virnat, nätkelmät, kellot ja kedon yllä lentelevät sinisiivet, heinäperhoset yms.
Sirkat pitävät konserttejaan sopivilla keto/niitty laikuilla. Tienpientareista on muodostunut erittäin hyviä siritys-paikkoja hepokateille ja heinäsirkoille. Nyt on sopiva aika tehdä niittoja. Olimme U:kin ymp.yhdistyksen jo perinteisissä niittotalkoissa vekaran saaressa viime viikonloppuna. Heinikkoa kaatui, polut paranivat, hiki virtasi ja kaiken kruunasi savusaunan löylyt ja hyvältä maistuva ruoka. Kesäsienistä aikaisimmat alkavat ilmestyä ja ensimmäinen kantarelli-kastike on tullut jo syötyä. Nyt on todennäköisesti tulossa hyvä sieni vuosi.

Suuri osa kesälomalaisista viettää aikaansa veden äärellä. Suomessa lienee rantaviivaa n.270000 kilometriä eli reilut 50m jokaista kansalaista kohti. Vedessä viihtyy ihmisten lisäksi myös esim. heinäsorsa koiraat. Niiden juhlapuvut ovat jo himmenneet ja ne muistuttavat kesäpuvussaan paljolti naaraita.  Monilla vesilinnuilla on nyt sulkasato mikä heikentää niiden lentokykyä melkoisesti. Lintujen laulu hiljenee ja ne vaikuttavat vähentyneen, vain jostain kuuluu poikasten kerjuu ääntä.. Emot piilottelevat jälkikasvun kanssa rehevän kasvillisuuden suojissa. Nuorikot kurottelevat hiljalleen kohti itsenäistä elämää ja kovia haasteita.  Suotuisissa olosuhteissa linnut tekevät toista pesuetta mm. viherpeipot, rastaat, pääskyt. Kahlaajista aikuisilla linnuilla on jo syysmuutto kovassa käynnissä.

Nyt on hyvä kylvää lisää kasviksia ja salaattia. Marjoista varhaisimmat kypsyvät. Aho- tai mäkimansikka maistuu todella hyvältä. Onneksi sopivia ahopaikkoja on edelleen vaikka ne ovatkin paljolti metsittymässä. Mustikkasadosta odotetaan tulevan kohtuullisen hyvän.
Etsiessäni maalaismaiseman palasia maakunnastamme, ajelin sinne sun tänne ja monta kertaa ajauduin pienillekin tien pätkille. Eräällä metsätien osuudella vastaan käveli kettu poikue, jotka olivat tutustumassa lähiympäristöönsä. Oli mukava seurata näiden neljän nuorukaisen piiloleikkejä, kunnes emo kutsui ne luokseen vähän etäämmälle.
Hyvää ja heilimöivää kesän viettoa!

Luontojutun kirjoittaja: Arto Lehtinen