Supikoira (Nyctereutes procyonoides) on koiraeläin, joka alun perin on kotoisin Itä-Aasiasta. Se on levinnyt istutettuna myös Ural-vuoriston länsipuolelle. Suomeen se on vaeltanut sekä Karjalankannasta pitkin että Laatokan pohjoispuolelta.

Supikoira on kaikkiruokainen. Se syö pieniä jyrsijöitä, sammakoita, marjoja, hedelmiä, viljaa, hyönteisiä, haaskaa, munia ja lintuja. Tarvittaessa supikoira voi nukkua talviunta – mikään muu koiraeläin ei näin tee.

Lisääntyminen

Supikoiran kiima-aika ajoittuu helmi–maaliskuuhun. Pari pysyttelee yleensä yhdessä vuodesta toiseen, joskin urokset saattavat toisinaan nahistella keskenään naaraista. Naaras synnyttää pesäänsä keskimäärin kymmenkunta sokeaa tumma- ja pehmeäturkkista pentua. Niiden silmät avautuvat 9–10 vuorokauden kuluttua, ja muutamia päiviä myöhemmin pennut ottavat ensiaskelensa pesän ulkopuolella.

Uros avustaa poikasten hoidossa heti alusta alkaen. Emot alkavat kantaa kiinteää ravintoa 3–4 viikon ikäisille jälkeläisilleen. Noin kuukautta myöhemmin poikaset vieroitetaan. Tällöin niiden karkea päällyskarva näkyy jo selvästi. Noin kolmen kuukauden ikäisinä pennut seuraavat emojaan saalistusretkille. Puolivuotiaana ne ovat miltei täysikasvuisia ja selviytyvät omin päin, mutta pysyttelevät usein emojensa seurassa, kunnes ovat valmiita perustamaan oman perheensä.

Nuorten supikoirien kuolleisuus on suuri: poikasista arviolta vain joka kymmenes jää henkiin. Niitä uhkaavat monet saalistajat sekä liikenne.

Levinneisyys

Supikoira on alun perin Itä-Aasiasta ja Japanista kotoisin oleva petoeläin. Vuosina 1929–1955 sitä istutettiin kaikkiaan 9 100 yksilöä turkiseläimiksi Neuvostoliiton Euroopan-puoleisiin osiin, mistä se on levinnyt Länsi-Eurooppaan. Supikoira oli Suomessa rauhoitettu vuosina 1955–1960. Ensi kerran laji lisääntyi Suomessa vuonna 1962 Uukuniemellä. Nykyisin sitä tavataan suurimmassa osassa maata napapiiriä myöten. Laji alkoi runsastua 1960-luvun puolivälin jälkeen ja 1980-luvun puolivälissä kannat olivat huipussaan, mutta ovat sen jälkeen taantuneet. Suomessa on ollut myös paljon supikoiratarhoja, joista eläimiä on karannut luontoon. Supikoiraa tavataan myös paikoin Ruotsissa ja Norjassa. 1980-luvulla leviävä laji saavutti Tanskan sekä Saksan kautta Ranskan. Nopean alkuleviämisen jälkeen supikoirakantojen kasvu Keski-Euroopassa näyttää kuitenkin hidastuneen.