Lumikko (Mustela nivalis) eli nirppa on Euroopan pienin näätäeläin.

Levinneisyys

Se on levittäytynyt koko Eurooppaan lukuun ottamatta Islantia ja Irlantia. Tämän lisäksi lumikko tavataan Pohjois-Afrikassa ja suuressa osassa Aasiaa sekä Pohjois-Amerikkaa. Myös saarialueilla, etenkin Välimeren alueella, elää lumikkoja, ja laji lienee saapunut niihin ihmisen avulla. Lumikko on Suomessa rauhoitettu. Vaikka lumikko onkin pienin näätäeläin, ei ole tarkoituksenmukaista esittää sen mittoja ilmoittamatta maantieteellistä esiintymisalueetta. Prosentteina laskettuna yhdenkään toisen eurooppalaisen eläinlajin koko ei vaihtele yhtä paljon. Yksilöt ovat suurimpia etelässä ja pienimpiä pohjoisessa. Pieneen pohjoisen lumikkoon tottunut erehtyykin helposti luulemaan eläintä kärpäksi. Suurista kokoeroista huolimatta kumpaakin muotoa pidetään nykyisin vain saman lajin maantieteellisinä rotuina. Ruotsissa raja näiden kahden tyypin välillä on jyrkkä, alueet menevät päällekkäin kapealla alueella Ruotsin suurten järvien tienoilla. Suomessa kaikki lumikot ovat tiettävästi lajin pienempää tyyppiä. Elinpiirin koko vaihtelee saaliin määrän mukaan. Koiraan alue on 1-25 hehtaaria, naaraan huomattavasti pienempi.

Tuntomerkit

Pohjoisen pientä eläintä sanotaan pikkulumikoksi (Mustela nivalis nivalis). Sen turkki on talvella kokonaan valkoinen, joskin joillakin yksilöillä voi olla ruskeasta kesäturkista jääneitä laikkuja. Pikkulumikon vatsapuoli on myös kesällä valkoinen, selkäpuoli ruskea, ja raja näiden välillä on suora ja terävä. Tassut ovat päältä valkoiset. Ruumiin pituus uroksilla on 15-20cm, naarailla 13-15cm. Urokset painavat 40-100g, naaraat 20-40g. Eteläisen isolumikon (Mustela nivalis vulgaris) selkäpuoli on talvellakin ruskea, kupeiden raja on epämääräisempi, tassujen yläpuoli ruskea ja suupielen takana on ruskea täplä. Ruumiin pituus uroksilla on 21-24cm, naarailla 16-19cm. Urokset painavat 70-140g, naaraat 40-75g.

Ravinto

Pääravinto vaihtelee alueittain. Etelä-Ruotsissa lumikot syövät ensisijaisesti pelto- ja metsämyyriä. Toisaalla sen pääravintoa voivat olla metsähiiret ja joskus myös kaniinit, linnut sekä näiden munat. Ruokaa lumikon on syötävä vuorokaudessa kolmannes sen omasta painosta ja tämän vuoksi se on aktiivinen ympäri vuorokauden.

Esiintyminen

Lajin näkeminen on kuitenkin harvinaista, sillä se pysyttelee suurimman osan ajasta kasviston suojassa ja myyrien koloissa. Välillä eläin kuitenkin tulee esiin, nousee takajaloilleen, tähystää ja jatkaa matkaa kunnes katoaa taas myyränkoloon.

Liikkuminen

Lumikko on liikkeiltään vikkelä ja se liikkuu yksinomaan aaltomaisesti loikkien ja jatkuvasti pysähdellen. Pienet vesiesteet ja puut eivät eläimen menoa estä, sillä se on varsin ketterä uimari ja kiipeilijä.

Ääntely

Ääntelyn voi kuulla vain läheltä. Levottomana tai aggressiivisena lumikko sähisee, vikisee tai kirskuu. Kontaktiääni on kehräävä tai värisevä ääni.

Lisääntyminen

Merkittävä ero kärpän ja lumikon välillä on myös lisääntymisessä. Alkionkehityksen viivästymistä ei lumikoilla esiinny lainkaan, vaan poikue syntyy 34-37 päivän kantoajan jälkeen. Tämä mahdollistaa myös kärppää nopeamman mukautumisen, mikäli pikkujyrsijäkanta äkillisesti kasvaa. Poikueet – yleensä 1-7 poikasta – syntyvät huhti-toukokuussa, mutta joskus vielä loppukesällä tai alkusyksyllä. Tällöin kyseessä on kuitenkin vuoden toinen poikue tai saman vuoden nuoren naaraan poikue.