Liito-orava (Pteromys volans) on Euroopan unionissa harvinainen ja rauhoitettu eläin. Suomi on Euroopan unionissa Viron ohella ainoa maa, missä liito-oravaa esiintyy, ja siksi liito-oravasta onkin tullut epävirallisesti Suomen “EU-vastuulaji”. Laji on voimakkaasti vähentynyt ja maamme uhanalaisuusluettelossa (2000) se on merkitty vaarantuneeksi. Laji kuuluu EU:n luontodirektiivin tiukasti suojeltujen lajien IV(a)-listalle, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Suomessa on keväällä 2006 julkaistun tutkimuksen mukaan 143 000 naarasliito-oravaa. Liito-oravan tapauksessa puhutaan naaraiden määrästä, linnuilla vastaava termi olisi parimäärä.

Levinneisyys

Liito-orava on Siperian taigavyöhykkeen laji, jota esiintyy Euroopan puolella Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Liito-oravan levinneisyysalue ulottuu Suomesta halki Venäjän Tyynellemerelle ja Japaniin. Suomessa liito-oravan painopiste on etelässä ja levinneisyysalueen pohjoisraja kulkee Oulu - Kuusamo -tienoilla.

Tuntomerkit

Liito-orava on tavallista oravaa pienempi. Naaras painaa n. 150 g, koiras hieman vähemmän. Ruumis on 13–20 cm pitkä, häntä 9–14 cm. Häntä on litteä. Silmät ovat suuret. Liito-oravan turkki on harmaa, vatsa hieman selkäpuolelta vaaleampi. Kaulan ja eturaajan taipeessa on musta viiru. Etu- ja takaraajojen välissä on liitopoimu.

Ravinto

Liito-orava syö lehtipuiden lehtiä, siemeniä, silmuja, versoja ja marjoja. Väitteelle että liito-orava syö satunnaisesti linnunmunia ja -poikasia ei toistaiseksi ole löydetty todisteita. Jos lepän ja koivun norkkoja on runsaasti saatavilla, liito-orava kerää niitä talvivarastoon esim. vanhaan tikankoloon.

Lisääntyminen

Liito-oravan kiima-aika alkaa Etelä-Suomessa maaliskuussa. Toinen kiima on huhtikuun jälkipuoliskolla. Kantoaika on viisi viikkoa ja poikueeseen kuuluu tavallisesti 2–3 n. viiden gramman painoista poikasta. Liito-oravanaaras tekee pesänsä mieluiten käpy- tai pohjantikan aiemmin rakentamaan koloon, mutta se ei vierasta varpuspöllön pönttöäkään ja se käyttää myös tavallisen oravan risupesiä. Paras pesänrakennusmateriaali on naava, mikäli sitä on saatavilla. Liito-oravan elinikä on keskimäärin 2–3 vuotta.

Elintavat

Liito-orava suosii vanhahkoja kuusivaltaisia sekametsiä, joista löytyy lehtipuita kolo- ja ruokailupuiksi. Liito-oravat saattavat elää lähelläkin ihmisasutusta esim. taajamien virkistysmetsissä, jos sopivaa elinympäristöä ja yhteyksiä muihin metsiin on tarjolla.

Liito-orava on aktiivisimmillaan iltahämärissä, muutenkin se liikkuu pääosin öisin. Poikasten ollessa pieniä naaras ruokailee myös päivisin. Liito-orava ei vaivu talviuneen, mutta se voi pakkasella nukkua yhteen menoon pari vuorokautta. Erikoisin piirre on se, että liito-orava etenee metsässä liitäen puusta toiseen häntäänsä peräsimenä käyttäen. Etu- ja takaraajat sivuille ojennettuina liito-orava pystyy liitämään lähes sata metriä.

Parhaiten liito-oravan löytää pesäpuun tyvellä tai pesäpöntön katolla olevien sinapin väristen, riisinjyvän kokoisten papanoiden perusteella. Pesäpuu on usein haapa, ja oravan tapaan pesiä on useita eri puissa. Suotuisalla pesimisalueella on useita haaparyhmiä pääpuuston ollessa kuusikko tai sekametsä.

Uhkat

Espoo hakkasi liito-oravan asuinmetsää 2,3 hehtaaria lähellä Kauklahtea marraskuussa 2006. Alue oli toimenpidekiellossa. Hakkuut tehtiin vähän ennen yleiskaavaehdotusta varten tehtyä alueen luontoselvitystä. Selvityksessä todettiin alue arvokkaaksi luontokokonaisuudeksi ja liito-oravan asuinalueeksi. Teknisen keskuksen luonnonhoitoyksikkö haki lupaa töille vasta jälkikäteen. Kaupunginmetsänhoitajan Petri Vainion mukaan vahinko johtui kartanlukuvirheestä ja hänen tietojen saantivaikeuksistaan kaupunginsuunnittelukeskuksesta. Hakkuut olivat uudistushakkuita, joissa jäi 50 runkoa hehtaarille.