Tarkastele Kuolema
Kuolema on täydellinen ja pysyvä elintoimintojen päättyminen eläimillä, kasveilla ja muilla eliöillä. Toisin sanoen elämä loppuu kuolemaan. Eläimillä kuolema seuraa usein jonkin tärkeän elimen, kuten sydämen, toiminnan lakattua. Kasvit puolestaan voivat sopivissa olosuhteissa jatkaa elinkaartaan juurissaan ja versoissaan. Yksisoluiset, jakautumalla lisääntyvät organismit ovat omalla tavallaan kuolemattomia.
Kuvaannollisessa mielessä myös elottomien kappaleiden, esimerkiksi tähden, elinkaaren loppua kutsutaan kuolemaksi.
On mahdollista että organismi kuolee, mutta solut ja elimet jäävät eloon ja voidaan siirtää uuteen isäntään, kuten elinsiirron tapauksessa. Elinsiirron yhteydessä yhä elävät kudokset on poistettava nopeasti kuolleesta isännästä, ennen kuin ne kuolevat puutteellisten elintoimintojen takia. Harvoin jotkin eläinsolut voivat olla käytännössä kuolemattomia, kuten ihmisen kasvaimesta peräisin olevat (HeLa -solut). Toisaalta organismin yksittäiset solut tai jopa elimet voivat kuolla, mutta organismi voi jäädä eloon. Monet yksittäiset solut elävät vain lyhyen aikaa, joten suurin osa organismin soluista uusiutuu jatkuvasti.
Elinsiirtojen vuoksi merkittävä juridinen käsite on aivokuolema. Siinä aivotoiminta lakkaa, mutta muita elintoimintoja voidaan pitää yllä keinotekoisesti.
Kuolemaan liittyvä suuri kysymys on, jatkuuko yksilön elämä kuoleman jälkeen. Koska elämän kokemisessa välttämättömät asiat – tunteet, ajattelu ja aistimukset – perustuvat materiaalisten aivojen ja aistielinten toimintaan, ajattelevat monet, ettei yksilön elämä voi mitenkään jatkua aivojen ja aistielinten tuhoutuessa kuolemassa. Monien eri uskontoja edustavien ja myös monien uskontokuntiin kuulumattomien ihmisten ajatteluun kuitenkin kuuluu, että yksilön elämä voi jatkua myös ruumiin kuoleman jälkeen. Tähän liittyy yleensä ajatus jonkinlaisesta materiattomasta sielusta, joka tavalla tai toisella säilyttää yksilön identiteetille keskeiset asiat kuoleman jälkeenkin.
