Hirvi (Alces alces) on sorkkaeläin (Artiodactyla), joka kuuluu laajaan märehtijöiden alalahkoon (Ruminantia). Hirvieläimiä on 17 sukua, joissa on neljäkymmentä eri lajia.

Tuntomerkit

Hirven turkin väri on tummanruskeanharmahtava. Jalat ja jalkoväli ovat lisäksi luonnonvalkoiset. Päävärityksessä esiintyy myös hienoisesti havaittavia yksilöllisiä sävyeroja. Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa on tavattu myös lähes täysin valkoisia hirviä, joita pidetään albinoeläinten kaltaisina, ehkä periytyvinäkin luonnonoikkuina. Hirvisonneilla on täysiluiset hanko- tai lapiosarvet, jotka uusiutuvat vuosittain vanhojen pudotessa keväthangille. Uudet sarvet kasvavat touko- kesäkuussa samettimaisen nahan alla lopullisiin mittoihinsa elo- syyskuuksi, jolloin sarvien kasvukudos kuolee ja hirvi keloo sarvensa hankaamalla niitä puiden runkoihin ja oksistoihin. Näistä sarviluu saa myös pintaansa usein komeaa tummanruskeaa väritystä.

Hirvi on pohjoinen eläinlaji, ja sen ontot karvat suojaavat sitä pakkaselta. Pitkien vahvojen raajojensa avulla se pystyy kulkemaan hyvin lumessa, soilla ja ryteiköissä.

Skandinaavinen hirvisonni voi saavuttaa jopa 600 kg elopainon, joka vastaa suunnilleen 320 kilon teuraspainoa. Pitkät raajat ja suuri massa tekevät hirvestä erittäin vaarallisen tie-esteen liikenteelle. Suurin osa hirvikolareista tapahtuu ilta- ja aamuhämärässä, jolloin hirvet ovat ruokailuaikojensa vuoksi aktiivisimmillaan.

Hirven eräs lajinomainen ruumiinkohta on niin sanottu parta eli kello, kaulan alle sikiövaiheessa muodostuva ihopoimu, johon aikuisella saattaa kasvaa yksilöllisesti erityisen pitkiäkin karvoja. Hirvisonnin parta on usein pidempi ja leveämpi kuin hirvilehmällä, mikä tekee sonnin muutenkin jykevämmästä ja lihaksikkaammasta kaulan alueesta entistä raskaamman oloisen.

Elinympäristö
Hirvien levinneisyys
Hirvi elää pohjoisella havumetsävyöhykkeellä Pohjoismaista Siperiaan, ja Amerikan mantereella Alaskassa, Kanadassa, Uudessa Englannissa ja pohjoisilla Kalliovuorilla. Suomessa hirvi on levinnyt tunturialueita lukuun ottamatta koko maahan. Suomen nisäkkäistä hirvi on suurin.

Hirvi elää mielellään yhtenäisissä nuorissa havu- ja sekametsissä, joissa on aina saatavilla juomakelpoista vettä. Ruokailumaat sisältävät kesäisin nuoria lehtipuita versoineen tai lehtineen, sekä tuoretta metsän aluskasvillisuutta. Talvisin hirvi siirtyy mäntytaimikoihin syömään männyn vuosikasvatuksia ja nuoren koivun silmuja. Syksyllä hirvi käyttää alueita, joissa on saatavilla siirtymäkauden ravintoa, nuorta mehevää pajua ja koivunvitsaa. Näillä hirvi totuttaa ruoansulatuksensa talviajan ravintoon. Hirvi voi asustaa suhteellisen lähellä harvaa asutusta. Hirvien elinympäristöön on ilmestynyt 1960-luvulta lähtien hirvikärpänen.

Ravinto

Hirvenvasa käyttää emän maitoa aina alkusyksyyn saakka. Suuri osa hirven ajasta kuluu syömiseen. Kesällä hirvi syö helposti sulavaa ravintoa jopa 40 kg vuorokaudessa, talvisinkin 20 kg vaikeammin hyödynnettävää ravintoa vuorokaudessa. Keväällä ja kesällä se syö haavan ja pajujen ym. lehtipuiden ja -pensaiden lehtiä ja versoja, mutta myös maitohorsmaa ja muita ruohovartisia kasveja. Se napsaisee versot siististi poikki tai riipii lehdet suuhunsa. Myös vesikasvit ovat hirven suosiossa. Hirvelle on tyypillistä käyttää tiettyjä ravintokasveja vain tietyn ajan vuodesta, esimerkiksi maitohorsma ei kelpaa enää nuppujen puhjetessa hirvelle lainkaan. Hirvellä onkin uskomaton kyky käyttää ravintoarvoltaan kaikkein parhaimpia kasveja.

Syksyisin hirvet tulevat usein pelloille syömään timoteita tai muuta viljeltyä heinää. Talvisaikaan hirvien ravintoa ovat kataja, mäntyjen latvasilmut, haapojen ja pajujen oksat ja latvat. Myös monet ulkomaiset ja harvinaiset puuntaimet, etenkin lehtikuuset, ovat hirvien herkkua. Kuusta hirvi ei syö mielellään. Äärimmäisessä ruokapulassa hirvelle kelpaa myös kuusen kuori. Kuoren syöminen kohdistuu yleensä isoihin puihin, joten kuoren syönnin vaikutukset metsätalouteen ovat suuret; etenkin kun kuoren ravintopitoisuus on alhainen. Virossa on kuitenkin viime vuosina havaittu paikoitellen käyttävän paikoin runsaasti kuusenkuorta ravinnoksi, mitä ei pidetä suotavana.

Talvella, kun hirvien ravinto on tiukassa ja syvät hanget rajoittavat liikkumista, hirvet pysyttelevät usein samoilla alueilla pitkiäkin jaksoja. Tällöin tuhot puustolle, taimikolle tai varttuneemmallekin metsälle ovat usein suuret, sillä hirvillä on tapana katkaista puun latvaosa, jotta ne ylettäisivät syömään myös korkealla olevia oksia. Latvan katkaiseminen altistaa puun sienille ja aiheuttaa puuhun mutkan, joka alentaa puun arvoa. Sanotaan hirven voivan katkaista halkaisijaltaan kymmensenttisen puunkin. Etupainoisena eläimenä puun katkaisu ei tuota hirvelle ongelmia; se vain hyppää takajalkojen varassa nojaamaan puuta vasten, ja antaa painovoiman hoitaa loput. Useimmin hirvi katkoo mäntyjä.

Aistit ja luonnollinen käyttäytyminen
Hirven jälkiHirvi on kieltämättä eräs aikamme aistimestareista. Nopeasti ajatellen ei tule mieleen montaa maamme aikalaista, jolla olisi hirven korvien suuruiset 180 asteen kääntökulmalla varustetut kuulonsuuntaimet. Mikäli hirvi haluaa välttää ihmistä, se onnistuu helposti noin 500 - 1000 metrin etäisyydeltä mikäli lyöt esimerkiksi auton ovesi kiinni tai puhut kaverisi kanssa normaaliäänellä sopimattomassa paikassa tuulen päällä. Loistavan kuulon lisäksi hirvi tulkitsee äänimaailmaa stereona eli pystyy myös määrittämään äänilähteen etäisyyden melko hyvin. Hirven päivittäinen äänimaailma koostuu sen päivittäin kuulemista äänistä ja se kykenee hyvin tulkisemaan normaalista poikkeavat äänet uhkana. Näin ollen ihmisasumusten lähellä asustellut hirvi saattaa olla toisinaan sangen piittaamaton ihmisten päivittäin tuottamista äänistä.

Toisaalta ei tule mieleen myöskään montaa villieläintä, jolla olisi yhtä pitkä nenä kuin hirvellä. Nenäepiteelien määrä on yleisesti ottaen melko suoraan suhteessa nenän sisäseinämien pinta-alaan eli tunnetusti pitkäturpaisella hirvellä hajureseptoreita on todella paljon. Kuulon tapaan hirven hajuaisti mallintaa hirvelle hajumaailmasta alati kolmiulotteista kuvaa. Tämän takia hirvi on yleensä halukas liikkumaan luonnossa vastatuuleen, eikä suostu liikkumaan suoraan myötätuuleen kuin muutamia kymmeniä tai satoja metrejä, jonka jälkeen pyrkii kääntämään kulkusuuntansa jälleen vastatuuleen tietääkseen mitä tuleman pitää. Mikäli edessä havaitaan uhka, hirvi joko pyrkii kiertämään uhkan tai toisin sanoin, kääntämään kulkunsa sivutuuleen, kunnes reitti tuuleen on selvä.

Hirven näköaisti on todetusti mustavalkoisen kaltainen, eikä näkö ole näin ollen sen aistien vahvin osa-alue. Hirvi on kuitenkin tottunut havaitsemaan silmillään liikkeet eli jos esimerkiksi pyyhkäiset silmäkulmaasi, voit olla varma että sinut on jo huomattu, huonolla onnella parinsadan metrin päästä.

Hirvi vaihtaa elinalueitaan vuodenajan, lämpötilan ja sään mukaan. Ilmojen kylmetessä hirvi muuttaa rannikolta ja saaristosta sisämaahan päin, missä pakkasen purevuus on alkutalvesta pienempi. Tietynlaiset talvikelit ja vuodenajat vaikuttavat hirven viihtymiseen sekä korkeilla kallioisilla, että alavilla alueilla tai taimikoissa ja suojaisemmissa metsiköissä. Myöskin kiima-ajan tarpeet vaikuttavat oleskelualueisiin, joita suositaan usein kausittain.

Lisääntyminen ja yksilönkehitys

Hirven lisääntymiskierto alkaa loppukesällä, jolloin sonnien sarvikudos on kehittynyt täyteen mittaansa. Tällöin sarvia suojaava nahka alkaa kuivua ja kutista, jolloin hirvi puita ja kiviä vasten hieromalla saa nahan irtoamaan. Syyskuuhun osuvan kiima-ajan ollessa käsillä hirvilehmä houkuttelee ympärilleen sonneja tekemällä suurehkon kierroksen. Sonnit hakeutuvat lehmän seuraan ja tasaväkiset joutuvat käymään kiimatappeluita. Yleensä kuitenkin sonnien väliset kokoerot jo ratkaisevat paremmuusjärjestyksen ja vahvin sonni saa rauhassa liehitellä lehmää pienempien sonnien tarkkaillessa sivummalta. Lehmä valitsee suosikkinsa sonnien joukosta ja parittelu tapahtuu yleensä kolmantena päivänä siitä, kun lehmä on saanut sonnit peräänsä.

Hirvet eivät ole yksiavioisia, vaan sonni saattaa paritella jopa kymmenenkin lehmän kanssa. Koska parinmuodostus on matriarkaalinen, eli lehmä on päättävässä asemassa, se kuitenkin “varaa” usean sonnin ympärilleen useiksi päiviksi, mikä on hirvieläinten keskuudessa poikkeuksellista.

Normaali tiineysaika hirvellä on noin kahdeksan kuukautta (235 vrk). Vasominen ajoittuu pääosin toukokuulle. Hirvi synnyttää normaalisti yhden tai kaksi vasaa, mutta kolmois- ja jopa neloisvasoja on tavattu. Taipumus synnyttää useita vasoja on voimakkaasti perinnöllinen. Vasojen määrään vaikuttaa kuitenkin ensisijaisesti yleensä naaraan ikä ja kunto. Vasat seuraavat emäänsä aina seuraavaan kevääseen, jolloin naaras ennen uutta synnytystä ajaa edellisen vuoden vasat pois.

Hirven keski-ikä, eli aika jolloin hirvi on vahvimmillaan ja hedelmällisimmillään, sijoittuu 5-9 ikävuoden väliin. Tämän jälkeen alkaa hiljalleen fyysinen alamäki. 10-15 vuotiaat yksilöt voidaan näin ihmisittäin lukea jo hiljalleen eläköityvien joukkoon.

Hirven alalajit

Euroopanhirvi (Alces alces alces) - Euraasia (Linné, 1758).
Mantsurianhirvi (Alces alces cameloides) - Euraasia (Milne-Edwards, 1867).
Siperianhirvi (Alces alces pfizenmayeri) - Euraasia (Zukowsky, 1910).
Itäkanadanhirvi (Alces alces americanus) - Pohjois-Amerikka (Clinton, 1822).
Länsikanadanhirvi (Alces alces andersoni) - Pohjois-Amerikka (Peterson, 1950).
Alaskanhirvi (Alces alces gigas) - Pohjois-Amerikka (Miller, 1899).
Shirashirvi (Alces alces shirasi) - Pohjois-Amerikka (Nelson, 1914).
Kamtšatkanhirvi (Alces alces buturlini) - Itä-Siperia (Chernyavsky ja Zheleznov - 1982).
Luettelosta puuttuu kaukasianhirvi (Alces alces caucasicus), (N. Werestschagin, 1955), joka on kuollut sukupuuttoon.

Hirvien ihmiselle aiheuttamat vahingot
Hirvivaarasta varoittava liikennemerkki.Suomen metsissä on noin 160 000 hirveä. Vuosittain sattuu liikenteessä 1 500 hirvikolaria, joissa kuolee keskimäärin noin 10 ja loukkaantuu 313 ihmistä. Onnettomuuksien vähentämiseksi yhteiskunta käyttää varoja raivaamalla tienvarsia, rakentamalla hirviaitoja ja alikulkukäytäviä.

Hirvet aiheuttavat metsävahinkoja talvehtimisalueillaan. Vahingot korvataan metsänomistajille valtion varoista hakemuksesta 250 euron ylittävältä osalta, jos monta vaadittavaa ehtoa täyttyy ko. metsälohkolla.

Vuonna 2004 hirvieläinten aiheuttamien liikennevahinkojen korvaamiseen käytettiin 374 000 euroa, maatalousvahinkojen korvaamiseen 534 000 euroa ja metsävahinkojen korvaamiseen 2 863 000 euroa eli yhteensä yli 3,7 miljoonaa euroa.

Riistaeläin
Hirvi oli tärkeä riistaeläin esihistoriallisena aikana. Suomen lukuisista kalliomaalauksista huomattava osa esittää hirviä. Kuva Astuvansalmelta.Hirvi on yksi Suomen tärkeistä riistaeläimistä. Sen kantaa säädellään suunnitellulla metsästyksellä. Hirven metsästys on luvallista ja luvanvaraista syyskuun viimeisen lauantain ja 15. päivän joulukuuta välisenä aikana. (Vuodesta 2007 metsästysaikaa jatkettiin siten, että se päättyy 31. joulukuuta). Vuonna 2004 kaadettujen hirvien määrä oli noin 68 000, mikä on varsin paljon, mutta ei ole riittävä pienentämään kanta tavoitetasolle 2,5 hirveä tuhatta hehtaaria kohti. Tällä hetkellä hirvikantoja haluttaisiin pienentää hirvivahinkojen takia, minkä vuoksi kaatomääriä on vähän lisätty.kenen mukaan? Hirven liha on maukasta, vähärasvaista ja terveellistä ja sille on kehitetty lukuisia reseptejä.