Ylös ulos ja pihalle bongaamaan!

22.01.2008 - kommentteja 0

Viikonloppuna bongataan pihalintuja

  - Pihabongaus-tapahtuman suojelijana pääministeri Vanhanen

BirdLife Suomi järjestää kaikille linnuista kiinnostuneille tarkoitetun
Pihabongaus-tapahtuman viikonloppuna 26.-27.1. Tapahtumassa tarkkaillaan
tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla sopivalla paikalla joko
lauantaina 26. tai sunnuntaina 27. tammikuuta ja ilmoitetaan havainnot
BirdLife Suomelle osoitteessa http://www.pihabongaus.fi tai postikortilla.

”Osallistuminen on helppoa. Lintuja tarkkaillaan viikonloppuna itse
valitsemassa paikassa itselleen sopivaan aikaan tunnin ajan. Sitten
lähetetään netin kautta tai postikortilla BirdLifelle tiedot
tunnistetuista lajeista ja niiden yksilömääristä”, sanoo tiedottaja
Lauri Hänninen BirdLife Suomesta.

”Ja jos sää on kovin ikävä, Pihabongauksen säännöt sallivat lintujen
tarkkailun myös ikkunasta”, muistuttaa Hänninen.

Pihabongauksen päätarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan
talvisia pihalintuja. Samalla välitetään tietoa lintujen suojelusta ja
talviruokinnasta sekä kerätään tietoa maamme talvisesta linnustosta.
Tapahtuman suojelija on pääministeri Matti Vanhanen ja
pääyhteistyökumppani VPG Finland Oy.

Samana viikonloppuna järjestetään vastaavat tapahtumat myös Ruotsissa,
Norjassa, Tanskassa ja Isossa-Britanniassa.

Pihabongaus järjestetään Suomessa nyt kolmatta kertaa. Viime tammikuussa
yli 12 000 ihmistä tarkkaili lintuja 8 500 pihalla. Yhteensä lintuja
nähtiin puoli miljoonaa yksilöä ja lajeja satakunta.

Malli Pihabongaukseen tulee Isosta-Britanniasta, missä sikäläinen
BirdLife (RSPB) on yli 25 vuoden ajan järjestänyt ”Big Garden Birdwatch”
-tapahtumaa, johon osallistui vuosi sitten yli 400 000 ihmistä.

Havaintojen ilmoittaminen ja lisätiedot: [url=“http://www.pihabongaus.fi” title=“www.pihabongaus.fi”]http://www.pihabongaus.fi[/url]

BirdLife Suomi tiedote 21.1.2008





Kommentit

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä.

Kommentointi on käytössä vain jäsenille. Luo oma tunnus?