Matti Hietanen

Nimi: Matti Hietanen
Kotipaikka: Sysmä

Kuvassa Matti Hietanen, huhtikuu 2006.
Kuva: Helena Uutela

Kuvauskohteet, löytyvätkö ne läheltä kotipaikkaasi vai joudutko kulkemaan pitkiäkin matkoja kohteisiin? Mitkä ovat mieluisimmat kuvauskohteesi?

Kuvaan yleensä omassa pitäjässä, jonkin verran naapurikunnissa reuna-alueilla, eli kotiseutu ja lähialueet. Monesti on käynyt niin että päivän kuvat on sitten otettu lenkin jälkeen omasta tai naapurin pihasta.

Mieluiten tietysti kuvaan kohteissa joissa on ”ohjelmaa”, vaikka ei aina kuvattavaakaan. Olen mielelläni ”luonnon helmassa” osana luontoa. Syksyllä vaikkapa joutsenten seassa pellolla tai katselen kun rastaat kaivelevat matoja. On mukava seurata luontokappaleiden puuhia. Se on parasta viihdettä.

Rantasipi. Kuvausaika: Huhtikuu 2007 - Kuva © : Matti Hietanen


Kuvaile itseäsi kuvaajana ja ihmisenä, minkälainen tausta sinulla on luontokuvauksessa?

Luontoa aloin kuvaamaan 70-luvulla.  Mökkireissulla oli metsätien laidassa nuori kettu, otin siitä kuvan Hanimexin pokkarilla. Kuvassa kettu oli pienenä” länttinä” keskellä kuvaa. Silloin tuli ajatus että jos olisi ollut kunnon kamera. Emäntä oli silloin töissä kuvaamossa ja sain kohtuulliseen hintaan järjestelmäkameran ja pari putkea.

Seuraavana viikonloppuna saman tien laitaan kettua odottelemaan. Emäntä katseli kun olin ison kiven takana ja kettu ihmetteli minun takanani, mutta huutaa ei voinut, kettu olisi mennyt menojaan. No, ketusta jäi kuvat saamatta sillä kertaa.

Lintuja ja ennen kaikkea perhosia ja hyönteisiä kuvasin silloin. Välineitä hankin pikkuhiljaa, ehkä liikaakin. Hyvin pian aloin kuvata häitä ja hautajaisia, myöhemmin myös mainoskuvia. Yhteen vaiheeseen kuvasin myös lehtiin lähinnä onnettomuuksia. Silloin ei toimittajilla ollut maaseudulla kunnon kuvausvälineitä.” Parhaista” tulipaloista saatoin myydä kuvat kolmeen sanomalehteen. Näin tienasin rahaa kalustoon.

Välineet! Mikä niissä on oleellista, minkälainen on oma kuvauskalustosi?

Muutaman välivuoden jälkeen ostin Nikonin kiinteäputkisen digikameran. Se osoittautui hankalaksi käyttää, olihan siinä kaikki toiminnot niin eri lailla kuin vanhoissa kameroissani. Virtaakin se kulutti kun molemmat etsimet toimii sähköisesti. Hyvää siinä on takakannen iso näyttö, se kun kääntyy joka suuntaan. Se järjestelmäkameroista puuttuu. Vajaan vuoden päästä siitä sitten päätin hankkia oikean digitaalisen järjestelmäkameran. Sillä hetkellä Canonilta löytyi sopiva laadun ja hinnan osalta. Eli D20 ja 300mm putki. Tulihan siinä kittilinssi mukana mutta en sillä ole paljon kuvannut. 24-105 zuumin hankin myöhemmin. Kolme vuotta olen noilla räpsinyt.

Mitä ajattelet sanasta luontokuvaaja?

Luontokuvaaja kuvaa luontoa, on se sitten lintuja, perhosia, eläimiä tai kasveja. Luonnossa kuvia ottava ei välttämättä ole luontokuvaaja, jos luonto ei ole se olennainen kuvan aihe ja tarkoitus.

Miten luontokuvaaja ja luontoharrastaja pystyy mielestäsi parhaiten toteuttamaan ajatusta “luonnon puolesta”?

Tuo ei olekaan niitä helpoimpia kysymyksiä. Aikaisemmin pyrin vaikuttamaan jossain määrin kuvillani luonnon puolesta esimerkiksi siten että muuten kauniissa kuvassa saattoi olla jotain ihmisen jättämiä jälkiä jotka osittain pilasi kuvan kauneuden tai häiritsi muuten sinällään kaunista kuvaa.  Ehkä se jäi joidenkin mieleen ja vaikutti. Mutta miten parhaiten, siihen en kyllä pysty vastaamaan. Iän myötä suurin into on laantunut. Toki saatan aina joskus ”napauttaa” tai ”ohjata” kevyesti jonkin keskustelun yhteydessä. On hyvä jos kuulia tavallaan itse oivaltaa ajatuksen tai asian, sen myös muistaa pitempään kun se on tavallaan oma keksintö. Yleinen mielipide on yksi tehokkaimpia vaikuttajia. Siihen jokainen voi osaltaan vaikuttaa ainakin hiukan ja lähipiirissä.

Luontoa romantisoidaan paljon kuvilla, miksi rumia luontokuvia ei yleesä esitetä? Millainen on mielestäsi hyvä “ruma luontokuva”?

Ihmiset eivät pidä rumista luontokuvista. Kuvat on hyvin pitkälle viihdettä. Onhan meillä vaikkapa tukkilaisromantiikkakin, todellisuudessa siitä työstä oli romantiikka kaukana. Kauniilla kuvilla ja mielikuvilla ohjaillaan ihmisiä hyvin tehokkaasti, todellisuus hämärtyy.  Kauniille kuville on enemmän käyttöä ja kysyntää. Ne on parempia. Miksi siis ottaa rumia kuvia. Hyvä ”ruma luontokuva” on jotain mikä hätkähdyttää, pysäyttää hetkeksi miettimään. Vaikkapa raakaöljystä nostettu lintu.

Kuvaile kolmella sanalla ajatusta “suomen luonto”.

Järvet, vuodenajat ja monimuotoisuus.

Ilves. Kuvausaika: Huhtikuu 2006 - Kuva © : Matti Hietanen


Missä on parantamisen varaa, kun puhutaan luontokuvaajista luonnon puolesta puhujina?

Ensimmäisenä tulee mieleen yksittäiset tapaukset joissa parveillaan vailla käytöstapoja jonkin erikoisen kohteen, vaikkapa linnun perässä ja paikalla jossa on myös muita kuin luontokuvaajia. Kaikki ei varmastikaan ymmärrä jos jokin lintu on piiritetty nurmikolla jossa normaalisti ei edes liikuta.

Luonnonkuvaajat voivat ”kertoa” kuvillaan eli esittää kuvia jotka kertoo. Itselläni ei sanan säilä ole niin tehokas että lähtisin pitämään esitelmiä, enkä tiedä sitten onko se edes niin tehokastakaan.

Joidenkin fanaatikkojen luennot aiheuttaa lähinnä hilpeyttä, ne muuttuu show’ksi joka ei välttämättä enää palvele alkuperäistä tarkoitustaan. Tulee se viherpipertäjän leima.

Lopuksi, onko kuvausprojekteja tälle vuodelle, miten suunnittelet kuvausreissujasi?

Jotain uutta olisi keksittävä kun nuo tavanomaiset on jo kuvattu. Kissat on sellainen kestoprojekti. Ehkä muutama lintulaji lisää ja jos tulee hyvä hyönteiskesä, niin voisihan niitäkin hieman enemmän kuvailla.

Mitään rankkoja suunnitelmia ei ole enkä niitä teekään, lähinnä jotain ajatuksia, ”pähkäilyjä” vain. Vuodenaika ja lintujen esiintyminen vaikuttaa eniten paikkoihin.

Terveisin Matti

Nimi:

Email:

Kaupunki:

URL:

Ilmoita seuraavista vastauksista?

Kirjoita allanäkyvä sana: