Onnellisten tähtien alla - Hannu Hautala.

Julkaistu: 22.07.2007

“–34C Kuusamossa” Kuusamo, Penikkavaara, helmikuu. Tallustelen yleensä lumikengillä aiheesta toiseen, rauhallisesti. Jos liikkuu hikeen, puskee haalarin kauluksesta okulaarin huuraan. Se ja silmälasien huurtuminen on talvikuvauksen yksi suuri ongelma. Kuva: Pauli Nieminen (70 – 200mm) Kuvateksti: Hannu Hautala

HAUTALA, HANNU JUHANA
Synt.12.5.1941, Töysä
Asunut Kuusamossa 1979 -
Free lance -valokuvaaja alkaen 1970 –

Hannu Hautala istuskeli monesti kymmenvuotiaana pikkupoikana välillä porkkana suussa, välillä muuta pikkupurtavaa syöden ja nautti luonnosta itse tekemillään paikoilla metsien siimeksessä. Laudoista puihin ylös kyhätyt paikat olivat paikka jonne oli mukava aina mennä. Kertomansa mukaan hän nautti täysin siemauksin luonnosta ja sen läheisyydestä. Pikkupoikana jo maistui niin mustikat kuin sienetkin joita porukalla käytiin aina noukkimassa. Luonto antoi, näytti itsensä.

Kun hänen luontoharrastuksensa, ihastuksensa luontoon innosti myös luonnonkuvaukseen olivat työt ja aika tulleet osittain esteeksi luonnossa kulkemiseen ja siellä samoiluun. Työtahti alkoi määrätä ja kaiken siitä yli jääneen aikansa hän vietti luonnossa. 17-vuotiaana, ensimmäisen kameran saaneena kiinnostus lintukuvaukseen oli syttynyt.

Armeijan jälkeen, 21-vuotiaana hän osti osamaksulla kunnon kameran joka toimi lähtölaukauksena varsinaiselle uralle. Kameran hankintaa ennen ja vielä tänä päivänäkin kevään hankikelit ovat mieluista aikaa. Luonnon ääniä kuunnellen ja tutkien kuvauspaikkoja oli ja on tapa. Nuoresta pojasta lähtien luonto ja liikkuminen luonnossa on ollut isoin osa elämää, joka on nivoutunut yhteen kuvaamisen kanssa.

Tästä alkoi puhelinkeskusteluun pohjautuva erikoishaastattelu Luontotupalaisille. Mitä hänellä oli kerrottavaa?

Elämää luonnossa ennen ja nyt!

Mikä sai aikanaan innostumaan luontokuvauksesta, miten motivoidut yhä vuodesta toiseen?

Se on syntymästä asti ollut se kiinnostus luontoon, ei sitä pysty määrittelemään mistä innostus kuvaamiseen alkoi. Elämä luonnon kanssa ajoi itsekseen kohti harrastusta. Motivoidun nykyisin ehkäpä sen työn kautta joka siis pohjautuu siihen että harrastus muuttui aikoinaan ihan työksi asti. Tottakai luonto itsessään motivoi paljon. Ajatellaan niin että yksi onnistunut kuva tuo kaksi uutta aihetta mieleen ja tämä motivoi jos mikä. Rahasta se ei ole kiinni eikä raha motivoi. Välillä on hauskaa ja virkistävää vain lähteä esim. rengastajan mukaan, se on sellaista mukavaa sijaistoimintaa itse kuvaamiselle joka myös osaa motivoida. Joskus lähden lintuharrastajana liikkeelle ilman kameraa, tosin silloinkin mielessä tulevien aiheiden ja kuvausmahdollisuuksien tutkailu.

Miten harrastajan kannattaisi dokumentoida muutoinkin kuin kuvaamalla?

Yksiselitteisesti, aloita päiväkirjan pitäminen. Tosin se voi olla pitkän päälle rasite mutta ilman ponnisteluja ei pääse mihinkään. Itse aikoinaan kirjoitin välillä kalentereihin missä ei paljon tilaa ollut, ja nyt muistiinpanoja lienee ehkä josain asteikoilla stressiksi saakka. Päiväkirjan pitäminen, sään, paikkojen, luontoilmiöiden ja kohteiden kirjaaminen voi tuntua alussa ehkä rasittavalta mutta totut siihen ja samalla dokumentoit tarkasti mm. kellonaikoja, lämpötiloja ym. asioita mitä on mahdoton muistaa enää kymmenen vuoden päästä. Muista pitää myös uutiset mielessä, leikkaa ja liimaa uutisointia, tietoa muistiin. Joskus vanhat päiväkirjat ihananasti muistuttavat, onpa omatkin aatokset vuosien varrella muuttuneet.

Jos olet kojussa niin ajan salliessa kirjaa ylös ranskalaisin viivoin ajatuksia, pääkohtia tapahtumista ja täydennä niitä heti kun siihen on aikaa kuvaamiselta. Älä kirjaa vain positiivisia asioita Tuoreeltaan tapahtumat muistikirjaan. Kirjakaupoista saatava 10v-päiväkirja on loistava apu jos haluat tarkoitusta päiväkirjaa ja sen pitämistä varten. Tärkeää on että että pystyy lukemaan ja tarkistamaan tietoja menneiltä ajoilta. Samalla oppii.

Itse pidän päiväkirjaa itsekkäistä syistä itseäni varten, näin myös sinun kannattaa tehdä. Päiväkirja on lisäksi tarkka dokumentti filmienkin suhteen. Siitä saa myös taustatietoja, vuosilukuja ja optiikan lukuja. Eräissä yhteiskäytössä olevissa piilokojuissa on oma vihko johon jokainen kävijä taltioi tietoja muita varten ja voit lukea taas mitä muut ovat sinne kirjoittaneet. Rehelllisesti kirjoitetut tiedot auttavat toisia yhteiskäyttäjiä samassa piilossa.

Päiväkirjan pitäminen kannattaa aloittaa heti eikä vasta huomenna - huomaat sen tärkeyden kun vuosia kuluu!

Mitä luonto ja sen kuvaaminen merkitsee suomalaisille, käytetäänkö luontokuvaa medioissa apuna esimerkiksi suojelullisissa projekteissa riittävästi vai onko kuvauksesta muodostumassa vain kaupallinen ala joka vie aidon luontokuvan muutoksillaan väärään suuntaan. Onko kymmenen vuoden kuluttua enää lainkaan aitoa luontoa kuvina?

Jos ajatellaan että luontokuvauksessa noin 3% on kaupallisella tasolla niin ei tämä kaupallisuus sitä väärään suuntaan vie. Suurin osa luonnonkuvauksesta ja aidoista luontokuvista on pinnan alla. Marginaalisen (näkyvän) kuvamäärän vuoksi luontokuvaukseen on helppo tarttua hyvässä ja pahassa. Olen aivan varma että Suomessa säilyy aito luonto ja luontokuva. Ja myös tulevaisuudessa on käyttöä luontokuville. Ajatellaan Urpo Häyristä joka 70-luvun alussa puuhasi suunnitelmaa kansallispuistojen osalta.Tästä projektista on 98% toteutunut ja ratkasevassa osassa ovat olleet luontokuvat jotka Urpo itse otti ja käytti ensimmäistä kertaa Suomessa komiteamietinnän kuvituksena.

Kun ajatellaan ammattikuvaajia jotka ansaitsevat elantonsa kuvillaan niin jokainen tehkööt itse päätöksensä millä tapaa kuviaan ja mihin mediaan myyvät. Voidaan ajattella niin että kalliimmalla hinnalla vaikka ase-lehteen. ilmaiseksi taas luontoa puoltaville tasoille, kun puhutaan kaupallisesta kuvantuottamisesta. Jokaisen on tehtävä henk.koht. ratkaisut kuvien suhteen. Itse olen periaatteiltani luonnonsuojelija. Meillä nuoret aina kyseenalaistaa asioista, ja tämähän kuuluu vain elevään elämään, ei se sen kummempaa ole.

Kun suunnittelet kuvausprojekteja, mitä asioita painotat itsellesi ja mitä vaatimuksia asetat kuvauskalustolle. Mikä on työnkulku?

Jokainen projekti vaatii aiheen taustatyötä paljon. Kun haen uusia kohteita piilokojuvaukseen heti mieleen tulee paikkojen valinnan kannalta että onko se valtion vai yksityisen omistamaa aluetta, lupien hankintaa ajatellen. Onko samanlaista paikkaa lähempänä, kulkuyhteydet jne. Oma työnkulku kuvausprojekteissa on paikkalähtöinen. Esimerkiksi kuukkeliprojektissa missä ympäristö ja lintu olivat pääideana, piti ajatella myös vuodenaikaa ja vuorokauden aikoja. Valmisteluja kuitenkin jokainen projekti vaatii paljon. Ja aina uusi kuukkeliprojekti tai vastaavat vaaativat yhä enemmän kuin vanhat projektit.

Jos ajatellaan että projektini sisältää useamman maiseman ja lintulajin yhdistämisen näihin maisemiin niin mietinnän alla ovat mm. valaistus, aurinko jne. Kuvatessani Huuhkajaa pohjoinen aamuaurinko ratkaisi pitkälle projektin eteenpäin viemistä, joten paikka ratkaisi silloinkin paljon. Olin odottanut sopivaa paikkaa noin 20 vuotta kun se sitten lopulta löytyi.

Projekteja ei kannata yrittää tehdä mahdottoman paljon mutta ideoita kannattaa kylvää. Vaikkapa joka kevät sata aihetta josta sitten 10 tai vähemmän, toteutetaan. 25 vuotta Kuumasossa asuneena vinkiksi ruuhkasuomalaisille kerrottakoon että pohjoisen valot kesäisin on paremmat kuin Tampereella tai Turussa. Ollaanhan napapiirillä, jossa on yötön yö ja talven pimeimpäänkin aikaan aurinko näyttäytyy pari tuntia.

Kalustona minulla on optiikassa laaja skaala 14-600mm (sekä jatkeet) olemassa joten arsenaalin käyttö ja ratkaisut tapahtuu aiheen mukaan. Pienet linnut mahdollisimman läheltä kun lentokuvat taasen kaukaa kuvaten. Tämä siksi että ohi lentävää haukkaa on enemmän aikaa kuvata pitkällä telellä kuin se että lintu lentäisi läheltä ohi, ja nopeasti. Onnenmaa- kirjassa oleva koskelokuva on otettu 60cm päästä kaukolaukasimmella objektiivin polttovälin ollessa 17mm, kun itse olin 10m päässä piilossa. Kaluston suhteen yleinen harha on että pitää olla millejä. Arkoja kohteita varten olisi hyvä olla valovoimaiset 300-600mm objektiivit. Ja koska kalusto näissä luontokuvaushommissa on vaativassa ja rankassa käytössä, pitää olla ammattilaismallit että kestää. Mekaaninen kestävyys on siis tärkeää. Itse vien kalustoa kerran vuodessa huoltoon. Kun on ammattitason kuvausvehkeet, saa tuuli tuivertaa ja lunta tuiskuttaa eikä tarvitse surra esimerkiksi kaluston kastumista.

Työnkulun kannalta joka projektin vaiheessa pitää muistaa että itse kalusto miehen lisäksi on toimintavalmiina aina. Ylättäen eteen tulevat kuvaustilanteet ovat yleensä parhaita. Tästä syystä nopean tarkennuksen hallinta on tärkeää eli kannattaa opetella tarkennusta pyytämällä vaikkapa lapset tai vaimo tai kaveri heittelemään oksaa. Kuivaharjoittelua jotta on sitten valmiina kun eteen tulevat ne nopeat tilanteet.. Jos kuvaat filmille, muista harjoitella pimeässä filmin vaihtoa sillä pimeällä kojussa se pitää onnistua nopeasti ja vaivattomasti.

Digitaalinen kalusto vai filmille?

Olen onnellinen filmikuvaaja hautaan asti vaikka filmin saanti vaikeutuu koko ajan ja filmin kehitys on ehkä ongelma tulevaisuudessa. Mutta myönnän, digi on parempi kuin filmi koska se tarjoaa enemmän mahdollisuuksia, etenkin nuorille suosittelen digitaalista kuvaustapaa, kunhan opettelee silti valokuvaamisen eikä luota siihen että digikamera tekee kuvat puolestasi. Kuva syntyy edelleen silmän ja korvien välissä, ei digi tee kuvaa paremmaksi. Sanoisin näin että parempi reikänen sadetakki ku ei ollenkaan sadetakkia eli digillä voit muuttaa herkkyyttä tilanteen mukaan. Parempi siis kohinainen kuva kun kuvaa ei lainkaan.

Salamalaitteista sen verran että itselläni on 4 salamalaitetta käytössä. Salamaa voi käyttää myös sen tunnelman luontiin. Salamatekniikka nykypäivänä on selvästi helpompi hallita kun aikanaan että sitä kannattaa silloin tällöin käyttää hyväksi. Se että puhutaan luonnonvalokuvasta ei siis tarkoita etteikö salamaa saisi käyttää tai että sen käyttäminen olisi jotenkin epäsuotavaa, päinvastoin on tilanteita joita ei ilman salamaa edes pystyisi kunnolla kuvaamaan kuten pöllöt yöllä tai jyrkkä vastavalo. Tekniikka on kehittynyt. Omat ratkaisut kannattaa silti tehdä, ei mennä valtavirran mukana vaan luoda sitä omaa uraa ja suuntaa. Eräässä kirjassani kymmenestä salamaa apua käyttäen otetusta kuvasta yhdeksästä ei edes näe onko salamat olleet käytössä.

 

Mitä on kuvan manipulointi? Kuinka paljon kuvaa voi käsitellä ennen kuin se menettää luontokuvan statuksen, ja kuva menettää aitouden ja otteen suomalaiseen luontoon?

Oletko huomannut että tästä aiheesta puhuvat eniten sellaiset ihmiset ketkä eivät ole tehneet mv-kuvia labrassa. No, joka tapauksessa kun eteen tulee luonnottomia kuvia, on kyse luontokuvan statuksen väärinkäytöstä ja manipuloinnista. Tällaiset luonnottomat kuvat missä esimerkiksi kurkiparvi lentää keväisellä pellolla. Tavallinen katsoja ei huomaa mitään erikoista mutta valveutunut lintuharrastaja tai ihminen joka tietää muutoin asiasta, tunnistaa kuvasta kurkien olevan syksyn lentäjiä jolloin totuus on se että kuvassa on yhdistetty keväinen maisema syksyisillä kurkilinnuilla. Tämä ei ole hyväksyttävää.

Hyväksyttävää on kuvien yhdistäminen tilanteissa jolloin tekniikka ei pysty kuvaamaan näkymää minkä näkee. Kuvaat ensin ohilentävät kurjet täydellä aukolla jonka jälkeen kuvaat sekunnin kuluttua samalta paikalta ja jalustalta taustan maiseman pienellä aukolla, yhdistät nämä kuvat ja eteesi aukeaa kuva sellaisena kuin sen itse näit ja koit. Täytyy myös muistaa että kaikessa tapahtuu ylilyöntejä. taiteessakin. Luota omaan tekemiseen ja ole rehellinen.

En silti näe silti tarpeelliseksi selitellä kuvieni kohdalla pitkällä tekstilitanialla kuvan alla tai vieressä että siinä on käytetty kahta tai kolmea ruutua ja ne on yhdistetty sillä ja tällä tekniikalla. Ei sillä tiedolla kukaan kirjaa lukeva tee mitään eikä se ole kuvan kannalta tärkeää. Surkeinta tämän päivän sopassa on se että liian tiukoista säännöistä ja ohjeistuksista hyötyy vain ja eniten huijarit. Kuvankäsittely on ollut yksi osa luontokuvausta jo kauan ennen digitaalista tekniikkaa. Se on tekijästä kiinni, mutta sitä tehdessä täytyy silti olla tietämystä luonnosta eikä lähteä luonnottomaan suuntaan vaikka taitava olisikin työssään.

 

Onko kuvaamisesta tullut liian tekniikkakeskeistä digiaikana, näkyykö digitaalisuus kuvien esteettisellä tasolla negatiivisesti vai positiivisesti?

Kyllä se vaikutus on enemmän negatiivinen kuin positiivinen esteettisellä tasolla digitaalisessa kuvauksessa. Itseäni tekniikka kiinnostaa silti. Kuvia katsellessa jäädään helposti tänä päivänä tekniikan varjoon. Tarkoita tällä sitä että liian tarkkoja kuvia halutaa, se tietynlainen epäterävyys ja inhimillinen ote kuvista puuttuu koska pyritään digitäydellisyyteen. Tekniikka on apu, älä anna sille silti valtaa

Tuli hyvä renki mutta huono isäntä, muista tämä kun kuvaat digitaalisella kalustolla. Älä myöskään turhaan aktiivisesti tuhoa paikan päällä pienestä näytöstä katsoen kuvia vaan selvitä huonojen kuvien kohdalla mikä meni pieleen, ajattele ennen kuin tuhoat dokumenttejasi. Ja kun kuvasi epäonnistuvat, älä tuudittaudu onneen että seuravalla kerralla saat paremman, tuurikuvan ilman omien epäonnistuneiden kuviesi analysointia ja miettimistä että mikä meni pieleen. Jos tuhoat huonot kuvat jo paikan päällä, et kotona enää voi tarkastella niitä ja tehdä analyysia mikä meni pieleen. Minulle on harras ja tärkeä hetki kun diat tulee kehityksestä valopöydälle. Edelleen opin luupilla tarkastelemalla yhä uusia asioita valokuvauksesta.

 

Mikä on viestisi meille luontokuvauksesta kiinnostuneille? Kuinka kannustat jatkamaan ja kehittymään?

Kun päätät ottaa kuvan tai toteuttaa kuvaprojektin, anna sille aikaa vuosi tai 10v, älä pidä kiirettä ja hosu joka suuntaan. Pilkkikisoissakin saman reiän tuijottajat pärjää paremmin kuin ne ketkä etsivät ja kairaavat useita reikiä. Rauhoitu ja ajattele sillä määrä ei muutu koskaan laaduksi. Muista myös että rehellisyys on tärkeää.

Lopuksi sana vapaa, ole hyvä!

Eipä tässä enää taida sanoja tulla, on sen verran paljon puheltu. Olen edelleen onnellinen työssäni. Sellaisen ajatuksen heitän että tänä päivänä jos aiot ammatiksesi kuvata, erikoistuminen on tärkeää. Valitse suppea erikoisala sillä näin pääset esiin helpommin ja paremmalla tuloksella. Työtä pitää tehdä, puurtamalla eteenpäin. Ja eräänä aamuna huomaat että harrastus on muuttunut työksi.

Puhu tänään totta niin huomenna ei tarvitse muistella eilistä.

 

Puhelinhaastattelu tehtiin 23 - 24.03.2006 sekä 29.03.2006 Turku-Kuusamo.

Kiitos Hannulle hänen vaivannäöstään tätä haastattelua varten. Erityisesti kiitos siitä että hänellä oli antaa aikaansa luonnonkuvauksesta kiinnostuneille talkoohengessä. Oli suuri kunnia ja ilo puhua hänen kanssaan luonnosta, sen kuvaamisesta ja elämästä Suomessa. Tätä kirjoittaessani Hannu on matkalla Kuusamosta Helsinkiin mistä matka jatkuu kuulemani mukaan kohti Viroa - toivon hänelle elämyksellistä matkaa!

Turussa 29.03.2006

Petri Kosunen

Seuraava sivu: Jaakko Ruola