Onnellisten tähtien alla - Hannu Hautala.

“–34C Kuusamossa”
Kuusamo, Penikkavaara, helmikuu.
Tallustelen yleensä lumikengillä aiheesta toiseen, rauhallisesti. Jos liikkuu hikeen, puskee haalarin kauluksesta okulaarin huuraan.
Se ja silmälasien huurtuminen on talvikuvauksen yksi suuri ongelma.
Kuva: Pauli Nieminen (70 – 200mm)
Kuvateksti: Hannu Hautala

Hannu Hautala istuskeli monesti kymmenvuotiaana pikkupoikana välillä porkkana suussa, välillä muuta pikkupurtavaa syöden ja nautti luonnosta itse tekemillään paikoilla metsien siimeksessä. Laudoista puihin ylös kyhätyt paikat olivat paikka jonne oli mukava aina mennä. Kertomansa mukaan hän nautti täysin siemauksin luonnosta ja sen läheisyydestä. Pikkupoikana jo maistui niin mustikat kuin sienetkin joita porukalla käytiin aina noukkimassa. Luonto antoi, näytti itsensä.

Kun hänen luontoharrastuksensa, ihastuksensa luontoon innosti myös luonnonkuvaukseen olivat työt ja aika tulleet osittain esteeksi luonnossa kulkemiseen ja siellä samoiluun. Työtahti alkoi määrätä ja kaiken siitä yli jääneen aikansa hän vietti luonnossa. 17-vuotiaana, ensimmäisen kameran saaneena kiinnostus lintukuvaukseen oli syttynyt.

Armeijan jälkeen, 21-vuotiaana hän osti osamaksulla kunnon kameran joka toimi lähtölaukauksena varsinaiselle uralle. Kameran hankintaa ennen ja vielä tänä päivänäkin kevään hankikelit ovat mieluista aikaa. Luonnon ääniä kuunnellen ja tutkien kuvauspaikkoja oli ja on tapa. Nuoresta pojasta lähtien luonto ja liikkuminen luonnossa on ollut isoin osa elämää, joka on nivoutunut yhteen kuvaamisen kanssa.

Tästä alkoi puhelinkeskusteluun pohjautuva erikoishaastattelu Luontotupalaisille. Mitä hänellä oli kerrottavaa?