Luontohavaintojen perustaksi

Havainnot ovat harrastuksen ja tutkimuksen perusta

Havainnot kasvien ja muiden eliöiden esiintymisestä ja runsaudesta ovat luontoharrastuksen keskeisintä sisältöä. Samalla ne ovat perustana monenlaisille tieteellisille tutkimuksille, joiden toteuttaminen ilman harrastajien panosta olisi käytännössä mahdotonta.

Luontoharrastuksen muodot ovat harrastajasukupolvien vaihtumisen myötä jatkuvassa muutoksessa. Samalla luontoharrastuksen perinteiset hyveet ovat kuitenkin jääneet vähemmälle huomiolle. Aktiivinen omatoiminen liikkuminen maastossa ja systemaattinen havaintojen kirjaaminen yhdessä, hyvän kriittisen lajintuntemuksen kanssa ovat olleet arvostettuja edistyneen harrastajan tunnusmerkkejä.

Niiden rinnalle on vuosien mittaan kehittynyt ”elämyksellisiä” harrastusmuotoja, joissa harvinaiset lajit ja bongaus, toisten löytämien kohteiden metsästäminen omaan havaintovihkoon, ovat saaneet kohtuuttoman painon.

Luontohavainnoinnin ulottuvuudet

Havainnoista voidaan tunnistaa kaksi oleellista komponenttia: havainnon tekijä ja havainnon kohde. Ne voidaan kytkeä tiettyyn paikkaan ja aikaan. Näin määrittelemme neljä käsitettä, joita kutsutaan havainnon ulottuvuuksiksi eli dimensioiksi. Kuhunkin ulottuvuuteen, samoin kuin itse havaintoon, liittyy joukko sitä kuvaavia ominaisuustietoja eli attribuutteja. Kun havainto kirjataan, joudumme valitsemaan mukaan otettavat ja huomiotta jätettävät yksityiskohdat.

Ensimmäiset valintamme teemme jo harrastuksen osa-alueiden painotuksessa. Lintuharrastajat tarkkailevat pääasiassa lintuja, kasviharrastajat kasveja, ja niin edelleen. Niinpä suurin osa havainnoistamme luonnollisesti kertyy oman kohderyhmämme yksilöistä. Samoin asuinpaikkamme ja matkakohteemme määrittelevät havainnoinnin maantieteellisen ulottuvuuden.

Harrastajat erottelevat havainnot usein kahteen ryhmään: mielenkiintoisiin ja tavanomaisiin. Jo Charles Darwin totesi Lajien synty -teoksessaan että ”harrastelijat eivät ihaile keskinkertaisuutta, vaan rakastavat äärimmäisyyksiä” (suom. A.R. Koskimies) Modernin version mukaan tutkijan ja harrastajan ero on siinä, että harrastajat ovat kiinnostuneita lähinnä harvinaisista lajeista, tutkijat myös yleisistä lajeista.

Kun kaksi tekijää, kohteen yleisyys ja kiinnostavuus yhdistetään, saadaan ennuste havaintojen lukumäärälle kohteen yleisyyden funktiona. Tämä ”havaintovuoren” malli ennustaa, että harrastustoiminnan yhteydessä kertyvä satunnainen havaintoaineisto sisältää eniten havaintoja keskimääräisen harvalukuisista kohteista, jotka ovat riittävän erikoisia herättämään harrastajan huomion.

Ratkaisu havaintovuoren ongelmaan

Yleisemmällä tasolla kyse on siitä, mikä on lajien todellinen yleisyyssuhde verrattuna havaintoaineistosta laskettuihin yleisyysarvoihin. Samantapainen ongelma on havaintoaineistojen perusteella laadituissa levinneisyyskartoissa, joissa pisteet osoittavat havaintojen sijaintipaikan. Levinneisyyskartan aukkopaikat jättävät avoimeksi kysymyksen, onko havaintojen puuttumisen syynä havainnoinnin vähäisyys vai se, että laji ei esiinny alueella.

Tehokas keino korjata vääristymä havaintoaineistossa on kirjata muistiin kaikki havainnot myös yleisistä lajeista. Oman lajintuntemuksen arvioinnissa kannattaa olla kriittinen ja kirjata vaikeat kohteet sillä tasolla, johon omat taidot riittävät. Oman ulottuvuutensa havaintoaineistojen analysointiin tuo lajien erilainen havaittavuus. Vaikka kaikki havaitut lajit olisi kärsivällisesti kirjattu muistiin, osa alueella esiintyvistä lajeista on saattanut silti jäädä havaitsematta.

Havaintojaksojen tärkeys

Havaintojen kirjaustekniikan tulee ulottua, myös tilanteisiin, joissa havainnoinnin tuloksena ei ole syntynyt yhtään havaintoa (ns negatiivinen havainto) Harrastaja saattaa tulkita ne epäonnistuneiksi, mutta tieteellisesti orientoitunut tutkija löytää niistä arvokasta informaatiota siitä, että laji puuttuu tutkimusalueelta.

Tarvitaan siis käsite, jonka avulla itse havainnointitapahtuma voidaan erottaa varsinaisesta havainnosta. Sopiva termi on havaintojakso, joka tarkoittaa havainnoijien työn tuloksena syntynyttä ja maantieteellisesti rajattua havaintojen keruutapahtumaa. Perinteisessä havaintovihossa yhdessä pysyvä havaintoerä kuitenkin yleensä pilkkoutuu sähköisessä muodossa joukoksi erillisiä havaintoja, joita eivät pidä yhdessä muu kuin yhteiset aika- ja paikkatiedot. Jos jonkin havainnon paikka- tai aikatietoja muutetaan muista riippumatta, tämäkin yhteys menetetään.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Hatikka-havaintopäiväkirja osoitteessa www.hatikka.fi ja Suomen BirdLife:n havaintopäiväkirja www.tiira.fi tarjoavat ilmaisen työkalun omien havaintojen kirjaamiseen ja havaintojen välittämiseen tutkijoiden tietoon.

Tapani Lahden alkuperäisestä artikkelista Lutukka –lehdestä 1/2008 lyhentänyt Elina Enho