PEDOISTA VUONNA 1854 -KARHU

SUOMEN MAAN PEDOT

1854 julkaistussa kirjassa ”Suomen maan pedot” esitellään maassa silloin esiintyneet ja tunnetut pedot. Kirjan tarkoituksena on johdannon mukaan opettaa ihmisiä tunnistamaan petoeläimiä, jotka olivat sen ajan käsityksen mukaan esteenä maan kehittymiselle. Johdannossa mainitaan seuraavaa:

”Vuonna 1850 laskettiin petojen tappamat eläimet 75 tuhannen hop.ruplan arvoon koko Suomessa, ehkä eläinten hinnat luettiin siinä laskussa kylläkin halvoiksi. Mikä ääretön vahinko eikö siis joka vuosi tule petojen raatelemisesta? Se on vielä suurempi, jos katsotaan mikä hyöty näistä eläimistä olisi ollut maan viljelijälle, jos ne olisivat saaneet elää. Syystä on siis sanottu, että metsän pedot ovat luettavat suurimpain estetten sekaan, jotka viivyttävät maamme kunnollisempaa viljelystä.”

Näin kerrotaan karhusta:

”Karhu asuu synkeissä metsissä ja erämaissa. Luonnostansa pelkuri pakenee hän aina ihmisten asumapaikkoja, joissa metsät harvenevat. Suomessa, jossa kansan paljous viimeisinä aikoina on kasvanut kasvamistansa, ovat myös metsät hävinneet ja karhut niiden seurassa, ehkä niitä vieläkin kylliksi löytyy; kuitenki ovat ne joksikin harvassa Suomen eteläpuolesta.”

”Myös käyskentelee hän kaksin jaloin ja kantaa silloin etukäpäleissä suuret taakat. Hän on nähty sillä tavalla kantavan kuolleen hevosen etukäpäleissänsä ja kulkein soukkaa porrasta myöten joko suon eli virranki ylitse. Myös taitaa hän vetelästäkin suosta kantaa tapetun lehmän vaikka hän vajoo suohon niin syvälle kuin jalat ovat pitkät. Hän ui myös vikkelään ja pitkänki matkan.”

Karhu ja ihminen
”Merkittävä on mitä tottuneet karhun ampujat ovat vaarin ottaneet, nimittäin että karhut eritavalla koskee ihmisiin ja eläimiin; ihmiset haavoittaa hän hampaillansa, mutta eläimet lyö hän kämmenillänsä.”

”Vaikka karhu kernaasti pakenee ihmisen asumia, tapahtuu kuitenki välistäin että karhu tulee yöllä taloihin, kiipee naveton katolle, repii läven kattoon, menee siitä alas, tappaa lehmän ja tuo sen ulos samasta lävestä, josta hän on alaskin mennyt.”

Karhun voimista
”Yhdellä ainoalla lyömisellä häppäille sanotaan karhun kaatavan väkevimmänki härän. Vahva hevonen, johon karhu on saanut kyntensä, vetää karhun myötänsä siksi että karhu toisella kämmenellä saa tartutuksi puuhun; siinä on vahvimmanki hevosen kaatuminen. Jos maa on tasainen ja luja ja puuton, vetää hevonen karhun perästänsä pitkät matkat. Kerran toi yksi nuori hevonen karhun sillä tavalla kotiin; mutta karhu sai viimein toisen kämmenensä portin pieleen ja siinä oli hevosen pysähtyminen; hevonen repesi pahasti, kaatui ja kuoli.”

Karhun pulkka
”Kuitenkin jää niin karhulle kuin muillekin eläville, jotka talven pahnassa makaavat, peräsuolen päähän vähän jäljelle, joka on joksikin luja ja jonka ampujat kutsuvat tapiksi (tukoksi, pulkaksi). Tämä tulee niistä kasvaimista, joita karhu viimeiseksi on syönyt; ne kovenevat niin kuin kaikkikin ruoka, joka kauan tällä paikalla saa pysyä.”

Karhun talvehtiminen
”Muinaan luultiin karhun imevän kynsisänsä ja siitä elävän talvikauden; mutta tosi on ettei karhu imemällä kynsistänsä mitään saa suuhunsa, jonka vahto tulee syljestä.”

Lähde:

Tekijä:  Eurén, Gustaf Erik
Nimeke:  Suomen maan pedot : maalikuwilla selitetyt
Julkaisija:  Turku : J.W. Lillja & Co., 1854
Ulkoasu:  1 kirja (54 s. + kuvaliite) : kuv., vär. ; 18,5 x 13 cm

http://www.lib.helsinki.fi/memory/helmi.html