PEDOISTA VUONNA 1854 -ILVES

”He ovat notkiat ja nopeat; taitavat vierittää itsensä koloon kuin pallo ja kynsien alla on pienet pehmiät pallukat, jotka tekevät käymisen hiljaiseksi ja sukkelaksi.”

”Jos niillä olisi koiran valppaus juoksemisessa, niin ne tappaisivat kaikki elävät metsistä; sillä ne tappavat paljo enemmän kuin syödä jaksavat. Onneksi ovat he luonnostansa laiskat niin kuin vaarallisimmat käärmeetkin. Luonnon viisaus on siinäkin nähtävä että hirmuisimmat elävät ovat myös laiskimmat. Kärmeen kaltaiset ovat nämä elävät vielä siinä että heidän muotonsa on kirjava, heidän luontonsa kamala, heidän makaamisensa renkaan muodossa ja kiukustuissansa antavat pahan löyhkän.”

Ilveksen saalistuksesta
”Mutta päästyänsä elävän pariin, lyö hän terävät väärät kyntensä sen selkään, kaataa sen, repii kaulasuonet rikki ja juo lämpimän veren, joka on hänen herkkunsa. Sitte repii hän auki rinnan ja syö verisimmät osat, sydämen, keuhkot ja maksan. Ellei hän täsät tule ravituksi, syö hän vielä muutakin lihaa. Pienemmät elävät niin kuin jänekset syö hän kokonaan karvoinensa. Talvella tavataan ilveksen vatsasta karvoja, luita, sorkkia ja kynsiä jäneksestä, kutuista ja muista, joita hän on syönyt. Naarasilveksestä on löydetty oman penikan jäännöksiä.”

Ilveksen tavoista
”Erinomaiset ovat nämä julmat elävät siinä että he, pudottuansa kuoppaan taikka muutoin jouduttuansa pulaan, jossa he ovat suljetut sisälle, kadottavat hirmuisen luontonsa ja vaan kokevat päästä pois. Niin on nähty kuinka ilves, pudottuansa kuoppaan kettuin joukkoon, koetti päästä ylös, mutta ketut vetivät hänen aina alas takaperin ja purivat kuoliaksi. Ilves on tullut katon läpitse lammashuoneeseen, mutta ei tehnyt mitään vahinkoa havaittuansa itsensä sisälle suljetuksi.”

Ilveksen arvo
”Hyöty ilvesksestä on ainoasti mitä nahasta saadaan. Talvinahka on suuresta arvosta. Mitä kylmempi paikka on, jossa ilves asuu, sitä kauniimmaksi tulee nahka, ja vuoden alussa on sen karva tihuin, hienoin ja kiiltävin. Kalliimmat ovat ne ilveksen nahat, joiden hopean harmaalla vähän punertavaisella pohjalla on täysimustia pilkkuja. Niiden sanotaan maailman markkinoilla maksavan 20 eli 30 hopia ruplaa, ehkä meillä niistä saadaan tuskin 5 eli 6 ruplaa. Kauniimmat ilveksen nahat viedään Kiinan valtakuntaan.”

PEDOISTA VUONNA 1854 -KARHU

SUOMEN MAAN PEDOT

1854 julkaistussa kirjassa ”Suomen maan pedot” esitellään maassa silloin esiintyneet ja tunnetut pedot. Kirjan tarkoituksena on johdannon mukaan opettaa ihmisiä tunnistamaan petoeläimiä, jotka olivat sen ajan käsityksen mukaan esteenä maan kehittymiselle. Johdannossa mainitaan seuraavaa:

”Vuonna 1850 laskettiin petojen tappamat eläimet 75 tuhannen hop.ruplan arvoon koko Suomessa, ehkä eläinten hinnat luettiin siinä laskussa kylläkin halvoiksi. Mikä ääretön vahinko eikö siis joka vuosi tule petojen raatelemisesta? Se on vielä suurempi, jos katsotaan mikä hyöty näistä eläimistä olisi ollut maan viljelijälle, jos ne olisivat saaneet elää. Syystä on siis sanottu, että metsän pedot ovat luettavat suurimpain estetten sekaan, jotka viivyttävät maamme kunnollisempaa viljelystä.”

Näin kerrotaan karhusta:

”Karhu asuu synkeissä metsissä ja erämaissa. Luonnostansa pelkuri pakenee hän aina ihmisten asumapaikkoja, joissa metsät harvenevat. Suomessa, jossa kansan paljous viimeisinä aikoina on kasvanut kasvamistansa, ovat myös metsät hävinneet ja karhut niiden seurassa, ehkä niitä vieläkin kylliksi löytyy; kuitenki ovat ne joksikin harvassa Suomen eteläpuolesta.”

”Myös käyskentelee hän kaksin jaloin ja kantaa silloin etukäpäleissä suuret taakat. Hän on nähty sillä tavalla kantavan kuolleen hevosen etukäpäleissänsä ja kulkein soukkaa porrasta myöten joko suon eli virranki ylitse. Myös taitaa hän vetelästäkin suosta kantaa tapetun lehmän vaikka hän vajoo suohon niin syvälle kuin jalat ovat pitkät. Hän ui myös vikkelään ja pitkänki matkan.”

Karhu ja ihminen
”Merkittävä on mitä tottuneet karhun ampujat ovat vaarin ottaneet, nimittäin että karhut eritavalla koskee ihmisiin ja eläimiin; ihmiset haavoittaa hän hampaillansa, mutta eläimet lyö hän kämmenillänsä.”

”Vaikka karhu kernaasti pakenee ihmisen asumia, tapahtuu kuitenki välistäin että karhu tulee yöllä taloihin, kiipee naveton katolle, repii läven kattoon, menee siitä alas, tappaa lehmän ja tuo sen ulos samasta lävestä, josta hän on alaskin mennyt.”

Karhun voimista
”Yhdellä ainoalla lyömisellä häppäille sanotaan karhun kaatavan väkevimmänki härän. Vahva hevonen, johon karhu on saanut kyntensä, vetää karhun myötänsä siksi että karhu toisella kämmenellä saa tartutuksi puuhun; siinä on vahvimmanki hevosen kaatuminen. Jos maa on tasainen ja luja ja puuton, vetää hevonen karhun perästänsä pitkät matkat. Kerran toi yksi nuori hevonen karhun sillä tavalla kotiin; mutta karhu sai viimein toisen kämmenensä portin pieleen ja siinä oli hevosen pysähtyminen; hevonen repesi pahasti, kaatui ja kuoli.”

Karhun pulkka
”Kuitenkin jää niin karhulle kuin muillekin eläville, jotka talven pahnassa makaavat, peräsuolen päähän vähän jäljelle, joka on joksikin luja ja jonka ampujat kutsuvat tapiksi (tukoksi, pulkaksi). Tämä tulee niistä kasvaimista, joita karhu viimeiseksi on syönyt; ne kovenevat niin kuin kaikkikin ruoka, joka kauan tällä paikalla saa pysyä.”

Karhun talvehtiminen
”Muinaan luultiin karhun imevän kynsisänsä ja siitä elävän talvikauden; mutta tosi on ettei karhu imemällä kynsistänsä mitään saa suuhunsa, jonka vahto tulee syljestä.”

Luontohavaintojen perustaksi

Havainnot ovat harrastuksen ja tutkimuksen perusta

Havainnot kasvien ja muiden eliöiden esiintymisestä ja runsaudesta ovat luontoharrastuksen keskeisintä sisältöä. Samalla ne ovat perustana monenlaisille tieteellisille tutkimuksille, joiden toteuttaminen ilman harrastajien panosta olisi käytännössä mahdotonta.

Luontoharrastuksen muodot ovat harrastajasukupolvien vaihtumisen myötä jatkuvassa muutoksessa. Samalla luontoharrastuksen perinteiset hyveet ovat kuitenkin jääneet vähemmälle huomiolle. Aktiivinen omatoiminen liikkuminen maastossa ja systemaattinen havaintojen kirjaaminen yhdessä, hyvän kriittisen lajintuntemuksen kanssa ovat olleet arvostettuja edistyneen harrastajan tunnusmerkkejä.

Niiden rinnalle on vuosien mittaan kehittynyt ”elämyksellisiä” harrastusmuotoja, joissa harvinaiset lajit ja bongaus, toisten löytämien kohteiden metsästäminen omaan havaintovihkoon, ovat saaneet kohtuuttoman painon.

Luontohavainnoinnin ulottuvuudet

Havainnoista voidaan tunnistaa kaksi oleellista komponenttia: havainnon tekijä ja havainnon kohde. Ne voidaan kytkeä tiettyyn paikkaan ja aikaan. Näin määrittelemme neljä käsitettä, joita kutsutaan havainnon ulottuvuuksiksi eli dimensioiksi. Kuhunkin ulottuvuuteen, samoin kuin itse havaintoon, liittyy joukko sitä kuvaavia ominaisuustietoja eli attribuutteja. Kun havainto kirjataan, joudumme valitsemaan mukaan otettavat ja huomiotta jätettävät yksityiskohdat.

Ensimmäiset valintamme teemme jo harrastuksen osa-alueiden painotuksessa. Lintuharrastajat tarkkailevat pääasiassa lintuja, kasviharrastajat kasveja, ja niin edelleen. Niinpä suurin osa havainnoistamme luonnollisesti kertyy oman kohderyhmämme yksilöistä. Samoin asuinpaikkamme ja matkakohteemme määrittelevät havainnoinnin maantieteellisen ulottuvuuden.

Harrastajat erottelevat havainnot usein kahteen ryhmään: mielenkiintoisiin ja tavanomaisiin. Jo Charles Darwin totesi Lajien synty -teoksessaan että ”harrastelijat eivät ihaile keskinkertaisuutta, vaan rakastavat äärimmäisyyksiä” (suom. A.R. Koskimies) Modernin version mukaan tutkijan ja harrastajan ero on siinä, että harrastajat ovat kiinnostuneita lähinnä harvinaisista lajeista, tutkijat myös yleisistä lajeista.

Kun kaksi tekijää, kohteen yleisyys ja kiinnostavuus yhdistetään, saadaan ennuste havaintojen lukumäärälle kohteen yleisyyden funktiona. Tämä ”havaintovuoren” malli ennustaa, että harrastustoiminnan yhteydessä kertyvä satunnainen havaintoaineisto sisältää eniten havaintoja keskimääräisen harvalukuisista kohteista, jotka ovat riittävän erikoisia herättämään harrastajan huomion.

Ratkaisu havaintovuoren ongelmaan

Yleisemmällä tasolla kyse on siitä, mikä on lajien todellinen yleisyyssuhde verrattuna havaintoaineistosta laskettuihin yleisyysarvoihin. Samantapainen ongelma on havaintoaineistojen perusteella laadituissa levinneisyyskartoissa, joissa pisteet osoittavat havaintojen sijaintipaikan. Levinneisyyskartan aukkopaikat jättävät avoimeksi kysymyksen, onko havaintojen puuttumisen syynä havainnoinnin vähäisyys vai se, että laji ei esiinny alueella.

Tehokas keino korjata vääristymä havaintoaineistossa on kirjata muistiin kaikki havainnot myös yleisistä lajeista. Oman lajintuntemuksen arvioinnissa kannattaa olla kriittinen ja kirjata vaikeat kohteet sillä tasolla, johon omat taidot riittävät. Oman ulottuvuutensa havaintoaineistojen analysointiin tuo lajien erilainen havaittavuus. Vaikka kaikki havaitut lajit olisi kärsivällisesti kirjattu muistiin, osa alueella esiintyvistä lajeista on saattanut silti jäädä havaitsematta.

Havaintojaksojen tärkeys

Havaintojen kirjaustekniikan tulee ulottua, myös tilanteisiin, joissa havainnoinnin tuloksena ei ole syntynyt yhtään havaintoa (ns negatiivinen havainto) Harrastaja saattaa tulkita ne epäonnistuneiksi, mutta tieteellisesti orientoitunut tutkija löytää niistä arvokasta informaatiota siitä, että laji puuttuu tutkimusalueelta.

Tarvitaan siis käsite, jonka avulla itse havainnointitapahtuma voidaan erottaa varsinaisesta havainnosta. Sopiva termi on havaintojakso, joka tarkoittaa havainnoijien työn tuloksena syntynyttä ja maantieteellisesti rajattua havaintojen keruutapahtumaa. Perinteisessä havaintovihossa yhdessä pysyvä havaintoerä kuitenkin yleensä pilkkoutuu sähköisessä muodossa joukoksi erillisiä havaintoja, joita eivät pidä yhdessä muu kuin yhteiset aika- ja paikkatiedot. Jos jonkin havainnon paikka- tai aikatietoja muutetaan muista riippumatta, tämäkin yhteys menetetään.

Luonnontieteellisen keskusmuseon Hatikka-havaintopäiväkirja osoitteessa www.hatikka.fi ja Suomen BirdLife:n havaintopäiväkirja www.tiira.fi tarjoavat ilmaisen työkalun omien havaintojen kirjaamiseen ja havaintojen välittämiseen tutkijoiden tietoon.

Tapani Lahden alkuperäisestä artikkelista Lutukka –lehdestä 1/2008 lyhentänyt Elina Enho

Luontoa ajatellen - Maitolaituri TV

Millainen on hyvä verkkokauppa?

Verkossa tapahtuva kaupankäynti on lisääntynyt hurjasti viime aikoina ja lisääntyy edelleen. Monia verkkokauppoja tulee ja menee. Oletko koskaan lukenut miten käyttämäsi verkkokauppa itseasiassa toimii?
Tällä tarkoitan asioita joihin ei välttämättä ostajana tule kiinnittäneeksi huomiota. Pakkaukset, varastointi, virrankulutukset jne. Tänä aamuna huomasin yhden toiminta-ajattelun olevan huimasti edellä toisia, ja siitä tuli ihan kiva fiilis. Kyseessä on tupalaisille entuudestaan tutuksi käynyt Maitolaituri Tv.

Jokamiehen oikeudet avaavat oven Suomen luontoon