Dokumentaristi, journalisti ja elämysten etsijä Tuomo Björkesten, Jyväskylä

1. Kerro itsestäsi!
Olen 23-vuotias viestinnän opiskelija sekä vapaa toimittaja ja valokuvaaja Jyväskylästä. Käyntikortissa lukee vieläpä ”tuottaja”. Kuten huomaatte, olen jo nuorena oppinut keksimään itselleni hienoja titteleitä. Tosiasiassa olen vähän sellainen media-alan sekatyömies. Työnkuvaan kuuluu edellä mainittujen toimittajan ja valokuvaajan töiden lisäksi myös nettisivujen väsäämistä, mainossuunnittelua ja kaikkea sen sellaista. Olen jo viisi vuotta vetänyt omaa viestintäyritystä, Tuomo-Mediaa, jonka kautta erilaiset haastavat projektit ovat tulleet vastaan. Sitä se teettää, kun ei osaa sanoa ei. Täytyy vielä muistaa, että olen myös opiskelija. Yritän painottaa tätä itsellenikin, jotta opintoviikkoja tulisi yliopistolla tehtyä tasaiseen tahtiin ja saisin joskus vielä filosofian maisterin paperit.

2. Mikä sai innostumaan luontokuvauksesta?
Moni luontokuvaaja on alun perin lintuharrastaja ja kuvaaminen on ollut tullut mukaan ikään kuin muun harrastamisen lisäksi. Joissakin tapauksissa kuvaaminen on syrjäyttänyt alkuperäisen lintuharrastuksen kokonaan, toisissa tapauksissa taas kuvaaminen on edelleen vain sivujuoni lintujen kiikaroinnin ollessa se pääasiallinen ajankäytön kohde.

Antti Leinonen kirjoitti Eläinkuvaajan matkassa -kirjassaan (http://polku.net/Luontokuvaus/Esittely.asp?ID=65) vuonna 1995, ettei tunne ketään kuvaajaa, joka ei olisi ollut aktiivinen luontoharrastaja ennen luontokuvauksen aloittamista. No, minäpä olen sellainen. Olen aina ollut kiinnostunut visuaalisuudesta ja valokuvaus alkoi kiinnostaa todella paljon joskus 1996, kun tajusin, että kameran avulla tavallisista arkisista tilanteista saa vangittua hetkiä, jotka ovat pysyväksi kuvaksi tallennettuina voimakkaampia kuin ajan virtana koettuina. Kuvat ikään kuin elävät omaa elämäänsä. Ne ovat omia tarinoitaan, mielikuvituksen herättelijöitä. Hyvissä kuvissa on sellaista hohtoa, joka on minua kiinnostanut aina. Olen usein verrannut hienoja kuvaushetkiä urheilusuoritukseen. Kameran takana joka ikinen lihas on jännittyneenä ja sitä tuskin uskaltaa hengittää. Kun kuva on tallentunut muistikortille ja tilanne on ohi, tulee hengästynyt ja joskus hieman euforinenkin olo. Myös silloin, kun olen jossain liikkeellä eikä ole mahdollisuutta kuvata, nautin eniten hetkistä, joissa näen jotain valokuvauksellista.

Sain ensimmäisen kamerani 1997. Canon EOS 500 N oli aika legendaarinen filmirunko monessakin mielessä. Karvalakkimallihan se oli, mutta sillä otettiin sellaisia kuvia, jotka saivat jatkamaan harrastusta. Onnistumisen elämykset ja halu edetä harrastuksessa olivat paljon voimakkaampia kuin ne pettymyksen tunteet, joita tuli jonkun hyvän kuvaustilanteen epäonnistuessa.

Luontoa olen kuvannut aina, mutta ennen ajattelin, ettei minusta ole luontokuvaajaksi. Luonnon ikuistaminen laadukkaiksi kuviksi vaatii pitkällistä perehtymistä luonnon kiertokulkuun ja toisaalta valokuvauksen tekniikkan tuntemista – enkä puhu nyt kameroista vaan kaikesta muusta, kuten piilokojuista, ennakkovalmisteluista, kuvauspaikkatietämystä ja niin edelleen.

Silti digikameran hankkiminen keväällä 2004 oli melkomoinen alkusysäys luontokuvaukseen. Lähdin kameran kanssa ensimmäisenä päivänä tallustelemaan pitkin Jyväskylää. Olin tuskin ehtinyt Jyväsjärven rantaan, kun eteeni lennähti isokoskelouros. Olin aivan haltijoissani, sillä tuollaista lintua en ollut muistini mukaan nähnyt aikaisemmin. Sain oikeastaan aika surkeita kuvia, mutta kokemus oli jälleen euforinen. Siitä se on oikeastaan lähtenyt. Kehittyminen luontokuvauksessa ja valokuvauksessa on ollut viimeisen parin vuoden aikana suorastaan ilmiömäistä, jos ottaa huomioon aikaisemman lähtötasoni.

3. Kuvausreissuista puhutaan aina, onko jotain kuvausreissua mikä on jäänyt erityisen hyvin muistiin?
On niitä ainakin pari. Elokuussa 2004 pääsin yhdeksi vuorokaudeksi Lassi Rautiaisen kojulle Kuhmoon karhua kuvaamaan. Siihen aikaan pisin objektiivini oli 200 mm ja siihen sai 2x-telejatkeen. Lassi katsoi vähän kalustoani ja totesi ystävällisesti, että olipa harmi, ettei tullut puhetta näistä etäisyyksistä täällä. Kuvaajien lyhimmät objektiivit olivat yleensä olleet 300 mm ja niitä oli aina pidennetty jatkeilla.

Muutenkin reissuun liittyi riskejä. Aina välillä nallet tulevat niin hämärällä, ettei voi kuvata. Silloin on edessä ns. nollayö. Yhden vuorokauden aikana eteeni tallustelivat kuitenkin karhu, ahma, susi, merikotka, pyy, käpytikka, tylli, suokukko, tavi ja varmaan vielä muutama muukin laji, joita en tässä nyt muista. Olo oli kuin lottovoittajalla. Ja voin sanoa, että kun nukkuu kuvauskopissa parin kymmenen metrin päästä sianruhoa mässyttelevästä villistä karhusta, kokemus on niin hieno, että sitä on täysin mahdoton mitata rahalla. Tunsin olevani todella lähellä aitoa suomalaista luontoa ja tuollaiset kokemukset ovat minulle hyvin arvokkaita.

Toinen kuvausuran hienoimmista hetkistä syntyi Lågskärin paratiisisaarella Ahvenanmaalla. Lågsilla on koko ajan kylmä eikä säästä koskaan tiedä, mutta paratiisin siitä tekevät linnut, joita on jokaista eri sorttia ja vieläpä niin paljon, ettei kaikkea kerkeä millään viikossa kuvata. Lågskärillä makailin eräänä aamuna siinä viiden kieppeillä piilokojussa, kun isokoskelonaaras tuli kuivattelemaan siipiään kojuni eteen. Koskelo asettui lopulta niin lähelle kuvauskojua, että jos naamiointiverkkoa ei olisi ollut edessä, olisin voinut tarrata kiinni linnusta. Siinä me sitten katselimme saariston kaunista auringonnousua, minä ja isokoskelo.

Tällaiset kokemukset ovat hyvin henkilökohtaisia. Minulle niiden arvo on siinä, että juuri noina hetkinä olen tuntenut itseni onnelliseksi tässä kauniissa luomakunnassa.

4. Mitä luonto ja sen kuvaaminen merkitsee sinulle nyt, entä tulevaisuutta ajatellen?
Luonnon kuvaaminen on hyvin erilaista verrattuna ihmisten kuvaamiseen. Ihmisiä kuvatessa olen dokumentaristi, journalisti ja kaikkea sitä. Luontoa kuvatessa taas kerään elämyksiä itselleni. Nimenomaan elämyksellisyys on ollut minulle tärkein seikka suhteessani luontoon. Vaikka koen toki onnistuneeni silloin, kun ottamani luontokuva päätyy lehteen tai kirjaan, kaikkein tärkeintä on silti olla metsässä, saaristossa tai järven rannalla itsekseen kameransa kanssa. Vaikka koen olevani toisaalta hyvin pragmaattinen ihminen, haaveilija minussa pääsee parhaiten esille juuri luonnossa.

Tämä lähtökohta minulla on kuvaamiseen varmasti tulevaisuudessakin. Luontokuvausgenressä julistukselliset kuvat ovat olleet tekijöille aina tärkeitä. Niillä on paikkansa, mutta minä jätän sen työn mieluusti muille taitavammille. Minä koen tekeväni ensisijaisesti taidetta sanan laajassa merkityksessä. Kuvan visuaalisuus ja tunnelma ovat erittäin tärkeitä, mikä selittyy kysymyksen kaksi kohdalla selittämälläni taustalla.

5. Kuvaatko filmille, digillä ja jos käytät molempi, niin miksi?
Kuvaan ainoastaan digille. Filmille kuvasin viimeksi kevättalvella 2004. Digitaalisuus tuo mielestäni kuvaamiseen enemmän vapauksia filmiin verrattuna. Kuvaan reippaat 40 000 ruutua vuodessa eikä minulle ole häpeä myöntää, että tapani työskennellä on juuri tuottaa suuri määrä materiaalia. Tässä suhteessa digi on oivallinen väline.

6. Mitä on kuvan manipulointi, kuinka paljon kuvaa saa käsitellä?
Kuvan manipulointi on kuvan elementtien poistamista tai lisäämistä. Toisaalta myös kylmän talvikuvan muuttaminen lämpimäksi aurinkoiseksi kevätkuvaksi valkobalanssilla on manipulointia. Itse poistan kuvasta vain kennon roskat. Oksat ja risut saavat jäädä paikoilleen. Kuvan reunoja
polttelen lähes poikkeuksetta (Burn-työkalu), mutta pyrin tekemään tämän hienovaraisesti. Levels-, Curves- ja Saturation-työkaluja käytän sen verran, että saan kuvasta hyvännäköisen ja edes jollain tasolla aidon oloisen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että aitoa, objektiivista kuvaa ei sinänsä ole, sillä kuvaustilanteen alkuperäiset värit ja valot ovat myös kuvaajan päässä tietynlainen mielikuva, joka muuttuu sen mukaan, millaisessa mielentilassa kuviaan käsittelee.

7. Onko kuvaamisesta tullut liian tekniikkakeskeistä digiaikana, näkyykö digitaalisuus kuvien esteettisellä tasolla negatiivisesti vai positiivisesti?
Digitaalisuus on lisännyt selvästi toiminnallisia luontokuvia. Lisäksi sellaiset lintuharrastajat, jotka eivät filmiaikana kuvanneet, ovat nyt tarttuneet digiscoping-laitteisiin. Tässä vain pari esimerkkiä digin tuomasta muutoksesta. Minulla ei ole mitään tätä kehitystä vastaan. On positiivista, että yhä useampi on digitaalisuuden myötä alkanut kuvata. Kun kuvaaminen tuottaa minulle jatkuvasti mielihyvää, en toki pane pahakseni, jos joku muukin saa kuvaamisesta samanlaista iloa.

Negatiivinen piirre asiassa on, että kuvan hinta laskee jatkuvasti. Digikameroilla on niin helppoa ja näppärää tuottaa huonoa kuvaa valtavat määrät ja tämä laskee valokuvaajien arvostusta kuvan ammattilaisina. Tulevaisuudessa yhä tärkeämpää on kyky markkinoida omia kuviaan sen lisäksi, että osaa ottaa hyviä kuvia. En oikeastaan voikaan suositella valokuvausta ammattina, jos työskentelee freelancerina. Jostain syystä esimerkiksi toimittajille maksetaan nykyisin paremmin kuin kuvaajille, vaikka molempien työpanos muodostaa yhdessä parhaimmillaan huippujournalismia. En voi ymmärtää tätä asennetta maamme media- ja kulttuuriteollisuudessa.

8. Mikä on viestisi muille luontokuvauksesta kiinnostuneille? Kuinka kannustaisit heitä?
Jos on kiinnostunut luontokuvauksesta, kannattaa ottaa osaa esimerkikiksi Luontotupaan aktiivisesti ja muutenkin kehittää verkostoaan. Apu ja neuvot, joita olen saanut muilta kuvaajilta viimeisen vuoden parin aikana ovat olleet korvaamattomia. Voisin kiitellä yksittäisiä kuvaajia, mutta väkisinkin listasta jäisi joku pois ja muutenkin luettelolle tulisi mittaa. Kannatan ehdottomasti avointa yhteistyötä hyvä-veli- ja vieraskateus-kulttuurien sijaan.

9. Lopuksi sana vapaa, Mitä Luontotupa.net unohti kysyä?
Pitää näin lopuksi nostaa hattua Petri Kosuselle, joka on tehnyt pyytettömästi töitä suomalaisen luontokuvauksen eteen. Panostus on näin pienissä piireissä ollut todella merkittävä.

Tuomo Björksten sekä Janne Nurminen (Turku) ovat julkaisseet kuluvana vuonna 2005 luontokuvakirjan ”Kesän muistoja”, jota voi myös tilata vaikkapa lahjaksi Tuomomedian internetsivujen kautta, www.bjorksten.fi