Ajatuksia ja asiaa – Lintukuvaaja Mikko Ala-Kojola
Haastattelun laati Petri Kosunen/luontotupa.net. (tammikuu 2005)
1. Kuka olet, Kerro itsestäsi!
Vuonna -78 syntynyt Liminkalainen. Aavistuksen vajaa Tietokonetekniikan Insinööri. Työskentelen Oulun seudulla ohjelmointitehtävissä. Lintuja olen harrastanut n. 10v, joista viimeiset 4-5v enemmän aktiivisesti. Lintukuvaus alkoi minulla todenteolla vasta kesäkuussa 2003, kun hankin digirungon ja 200mm:n telen.
2. Mikä sai innostumaan lintukuvauksesta, onko se tukenut lintuharrastusta ja kuinka paljon?
Lintukuvaus on ollut luonnollinen jatkumo lintuharrastukselle eli lintujen katselulle. Minusta linnut ovat esteettisesti kauniita ja niillä on se suurta kateutta aiheuttava lentämisen taito. Lintukuvaus on syventänyt lintuharrastusta siten, että se on tehnyt harrastuksista ympärivuotisia. Ennen talvikuukaudet olivat aika hiljaisia lintuharrastuksen osalta. Ja lintuharrastus usein vaatii jonkinlaista dokumentaatiota, johon kamera on ehdoton apuväline.
3. Kuvausreissuista puhutaan aina, onko jotain kuvausreissua mikä on jäänyt erityisen hyvin muistiin?
Hyvin on jäänyt muistiin mm. reissu Limingan Suurelle venenevalle kuvaamaan Punajalkahaukkojen ensimmäistä pesintää Suomessa viiteenkymmenenteen vuoteen. Suolla on halkaisijaa 16km ja pesäpaikka melkein tarkalleen suon keskellä. Lämpötila yli 30c ja nestettä menomatkan tarpeisiin… Hieno reissu ja hieno alku uudelleen heränneelle kuvausharrastukselle. Olinhan omistanut digirungon noin viikon ajan, juuri sen verran, että osasin sitä auttavasti käyttää. Reissulla syntyneitä kuvia on julkaistu mm. hesarissa, kalevassa ja yle tv2:ssa.
4. Mitä luonto ja sen kuvaaminen merkitsee sinulle nyt, entä tulevaisuutta ajatellen?
Tälle hetkellä parhaimmillaan täydellistä irtautumista melkein voisi sanoa, että todellisuudesta, mutta ainakin arjesta ja sen rutiineista. Tulevaisuudessa toivottavasti lisää hienoa tilanteita kasvotusten puhtaan ja villin luonnon kanssa.
5. Kuvaatko filmille, digillä ja jos käytät molempi, niin miksi?
Tällä hetkellä 100% digille.
6. Mitä on kuvan manipulointi, kuinka paljon kuvaa saa käsitellä?
Kuvanmanipulointi on todellisuuden muuttamista. Luontokuvat on luonteeltaan dokumentaarisia ja niiden tulee näyttää luonto kaikessa kauneudessaan tai karuudessaan juuri sellaisena, kuin se on.
7. Onko kuvaamisesta tullut liian tekniikkakeskeistä digiaikana, näkyykö digitaalisuus kuvien esteettisellä tasolla negatiivisesti vai positiivisesti?
Digikuvaus on tuonut tietokoneen merkittäväksi osaksi kuvantuottoa. Kuvauskeikat ei nykyään pääty filmien postittamiseen, vaan kuvaaja joutuu tekemään kotonaan myös kehittämön aiemmin tekemän työn. Kenties suurempi työ, mutta myös suurempi mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen. Kyllä rehellisesti voi sanoa, että digitaalisuus on edistänyt esteettisen tason nousua. Digirungot mahdollistaa kuvauksen olosuhteissa, joissa filmiaikana olisi ollut vaikea toimia. Tason nousu näkyy myös siinä, että loistavia kuvia on enemmän ja laajemmin tarjolla ja kilpailu usein luonnostaan johtaa kehitykseen.
8. Internetistä löytyy paljon tietoa linnuista, lintuihin liittyvistä asioista yms. Mikä vaikutus internetillä on lintuharrastuksen -tuntemuksen ja lintukuvauksen kehityksen kannalta Suomessa?
Ennen paikalliset lintuharrastajat kerääntyivät kuukausittain esim. lintutieteellisten yhdistysten kuukausikokouksiin, saadakseen selville, mitä muut harrastajat ovat kuluneen kk:n aikana havainneet. Nyt tieto saadaan sähköpostilistoilta vielä samana päivänä havaintojen kanssa. Määritysongelmissa sähköpostilla saadaan yhteys kattavasti vaikka koko Euroopan lintuharrastajiin.
9. Mikä on viestisi muille lintukuvauksesta kiinnostuneille? Kuinka kannustaisit heitä?
Menkää ulos, koetkaa, nähkää, tuntekaa, kuulkaa, aistikaa.. ja dokumentoikaa! =D
10. Lopuksi sana vapaa, Mitä luontotupa.Net unohti kysyä?
………..(eipä näemmä mitään) Lisännyt Petri Kosunen
Luontotupa.Net sekä Petri Kosunen kiittää haastattelusta ja toivottaa Mikolle antoisia kuvausreissuja ja hyviä hetkiä luonnossa.